Keskiviikko 1.6
Tämä päivä
ei mennyt kuten Strömsössä, mutta koskapa mulla menis. Kuten ehkä olettekin
lukeneet täältä niin tänä päivänä
sattui pieni onnettomuus. Kaaduin potkupyöräni kanssa turvalleni niin, että
nilkka nyrjähti kaatuessani portaissa. Eka ajatus tietty oli, että näkikö
kukaan (ei varmaan kuin sellaiset 50 ihmistä jotka kans juoksivat kiireisinä
junaansa). Toinen asia oli, että onneks kävin just suihkussa ja mulla on puhtaat
alushousut jalassa (olin siis tulossa salilta). Kolmas ajatus oli jo, että nyt
tästä ei nousta omin avuin ja että nyt kävi pahemmin kuin olisi tarpeellista.
Kun
ystävälliset ohikulkijat soittivat ambulanssin, laittoivat potkupyöräni
lukkoon, hakivat hernepussia kaupasta, olivat ambulanssia vastassa niin mitä
teen minä? Itken paikalle sattuneen lääkäriin olkapäätä vasten sitä, että mulla
on syöpä joka pitäis leikata kahden viikon päästä. Ai, ootko sä kiinnostunut
tästä nilkastani joka on turvoksissa kuin puolikas tennispallo ja musta kuin
murjaani? Mutta kun mua nyt kiinnostaa enemmän mun syöpä, leikkaus ja se miten
helvetissä saan potkupyöräni ambulanssin kyytiin kun en nyt taida ehtiä
junaanikaan kun se taisi mennä jo?? Ai räkä valuu naamaa pitkin? No on tosi
noloa, myönnetään, mutta mun syöpä. Kun sitä ei ole edes suvussa, miksi se
muhun iski? Onneks iski ettei tullut lapsilleni tai miehelleni, mä selviän
kyllä!! Ai se ambulanssi tuli jo, mutta kun mulla olis ollut niin paljon
kerrottavaa vielä mun syövästäni, haluaisitko lähteä mun mukaani niin jutellaan
lisää?? Ai et vai, no miks ihmeessä et?? No mutta hyvää illan jatkoa sitten
vaan.. heeeeei, älä meeeee, mä tästä mun syövästäni olisin vielä vähän
kertonut.. heeeeeeeeeeiiii!!
Päivystyksessä
istua nökötän ja syön sipsiä. Kamala nälkä, päätä huimaa, jalkaa särkee ja
sudoku-vihko on perseen alla odottamassa, mutta en voi nyt keskittyä siihen.
Mietin onkohan se nilkka murtunut, jos on miten käy leikkauksen, saanko kepit,
miten voin viedä koiraa ulos, nälkäkin on, ei vieläkään tapahdu mitään,
lyijykynä taskussa ja kumi kans, kunhan ei tipahda pönttöön kun könkkään sinne
rullatuolini kanssa.
Vihdoin
lekuri huutaa mun nimeni, kysyy mitä olen tunaroinut (ei ehkä ihan näillä
sanoilla) ja kysyy onko sairauksia. No mutta kas kun satuitkin kysymään, on
mulla syöpä.. Tällä kertaa jätin sukuhistoriat ym selvittämättä, mietittiin
yhdessä miten leikkauksen käy jos on murtunut. Sanoo, että on leikkaavasta
kirurgista ja anestesialääkäristä kiinni leikkaavatko kipsin ollessa jalassa.
Aina on kuitenkin veritulpan vaara. Laittaa mut röntgeniin ettei asia menisi
ihan arvuutteluksi ja takasin tullessani kertoo hyvät uutiset, ei murtumaa.
Melkein halaan häntä, mutta nyt on mennyt kaikki energia jo selviytymiseen
nälän kanssa. Eikä hän olisi ehkä tykännyt kun olisin alkanut lähentelemään.
Kotona olen lähemmäs puolen yön aikaan. Ajatuskin siitä, että en pääse vapaapäivänä lenkille enkä rullaluistelemaan saatikaan salille kiristää päänuppia. Mutta kipu nilkassa muistuttaa taas miksi välillä olisi hyvä hidastaa tahtia. Kysyn Ukkokullalta opinkohan tästä mitään. Tuskinpa, oli vastaus. Taitaa perhana olla oikeassa, taas kerran.
Kotona olen lähemmäs puolen yön aikaan. Ajatuskin siitä, että en pääse vapaapäivänä lenkille enkä rullaluistelemaan saatikaan salille kiristää päänuppia. Mutta kipu nilkassa muistuttaa taas miksi välillä olisi hyvä hidastaa tahtia. Kysyn Ukkokullalta opinkohan tästä mitään. Tuskinpa, oli vastaus. Taitaa perhana olla oikeassa, taas kerran.
Torstai 2.6
Saan
viestin veripalvelusta, olen yrittänyt käydä säännöllisesti luovuttamassa
verta, viimeksi kuukausi sitten. Silloin en vielä tiennyt sairastavani ja eihän
tämä veren mukana tartu. Veri on ehditty käyttämäänkin jo joten toivon, että
joku on hyötynyt siitä. Teen tällä
kertaa testin olisinko luovutuskelpoinen. Ensimmäinen kysymys, oletko sairastanut
joskus syöpää, jos olet niin et saa never ever luovuttaa. Alan itkemään, sekin
ilo vietiin multa. Koin olevani tarpeellinen, ajattelin pelastavani jonkun
hengen mahdollisesti sillä, että kävin luovuttamassa. Ei se vähentänyt
luovuttamisen hienoutta, että menin sinne keksin kuvat silmissäni tai että
tiesin saavani sieltä hyvää kylmää tropical-mehua mitä en koskaan ostaisi
kotiin tai joisi muutenkaan. Enhän mä syö muutenkaan keksiä tai kolmioleipää
tms, ainoastaan verenluovutuksessa. En käynyt siellä eväiden vuoksi vaan sen
takia, että haluan auttaa. Nyt olen muiden avun varassa, toivon ihmisten käyvän
luovuttamassa jos siihen mahdollisuus. Meitä on monia jotka sitä tarvitsevat ja
meitä on monia jotka eivät sitä saa antaa vaikka haluaisivat. Auttakaamme toisiamme,
pyyteettömästi tai vaikka sitten niiden keksien kiilto silmissä. Auttaminen on ihanaa,
auttaminen on pop!!
Perjantai 3.6
Makaan
kinttuni kanssa sohvalla, alkaa sohva kasvamaan selkääni. Saan katsottua paljon
nauhoitettuja ohjelmia, välillä otan päikkärit. Hobby Hallin lehti saapuu.
Keksin haluta kameran. Olen asiaa miettinyt useasti, aina se on jäänyt. Nyt
mietin asiaa enemmän, haluan mennä syksyllä kamerakurssille. Syksystä tulossa
varmaan rankka hoitojen suhteen, siinäpä olisi oiva keino saada kanavoitua
mahdollista pahaa oloaan muuhunkin kuin liikuntaan. Innostun asiasta niin, että
soitan faijalle ja kyselen häneltä kameroista, mitä eroa on Nikonilla ja
Canonilla, muutakin kuin nimi. Kysyy olenko menossa huomenna jo töihin, mulle
ei selkeesti sovi liika vapaa-aika kun ajattelen ihan liikaa. Kehoittaa
kysymään tyttäreltäni kameraa lainaksi jotta näen onko se yhtään mun juttuni.
Jos on ,niin sitten kannattaa miettiä vasta ostamista. Hyvä idea, soitan heti
tyttärelle ja pyydän kameraansa lainaksi, lupaakin sen. Hienoa, sitten vaan
kuvia räpsimään.
Sunnuntai 5.6
Kuvattavana oleminen on ainakin yllättävän hauskaa!! :-) |
Jalkaa
särkee, mutta olin töissä. Työpaikalla saa hetken aikaa jolloin ei Simo Saatana
pyöri mielessäni. Tytär ilmoittaa tuovansa kameran tänään, hienoa, pääsee
harjoittelemaan. Kotiin mennessä hän onkin jo paikalla. Otan heti kameran
esille ja alan tsuumailemaan. Ei näy mitään, enkö osaa käyttää tätä? ”Äiti, ota
se linssinsuojus pois päältä ensin.” Taidan tosiaan tarvita sitä kamerakurssia.
”Tässä on linssi likainen, on jotain täpliä.” ”Putsaa se.” Putsaan ja ei auta,
putsaan molemmilta puolilta, sekä linssin että mihin öögani laitan. ”Edelleen
on täpliä, onko tää rikki? Hei, ne onkin varmaan jotain tarkennuspisteitä, nyt
mää tajusin.” Tytär ottaa kuvia minusta ja laittaa sanapchattiiin tai mikä se
lie, se joku pikakuvajuttu, en mä tiedä mikä se on.. Tekstin laittaa myös:
”Äiti opettelee kameraa, ei tuu mitään.” Siinä oli täysin oikeassa, ei tuu
mitään.
En löydä mitään kuvattavaa, koirakin tajusi karata johonkin. Kysyn mitä kuvaan? Kuvaa kukkasta. Räps. Entä sitten, mitä mä nyt kuvaan? Kuvaan banaaneja. Sitten keksin mielenkiintoisen kuvattavan, omat jalkani. Niistä ei ole koskaan liikaa kuvia. Odotan kurssia, kertoiskohan ne siellä mitä muuta voisin kuvata? Loppuu äkkiä eriväriset sukatkin mitä kuvata eikä jalkoja jaksa olla koko aikaa kuvaamassa..
Illalla
tulee pikkusiskoni perheensä kanssa kylään. Hänellä vajaa kaksi vuotias
miehenalku joka osaa laittaa tädin pyörryksiin. Nytkin pussasi niin, että täti
meinasi olla helisemässä. :-)En löydä mitään kuvattavaa, koirakin tajusi karata johonkin. Kysyn mitä kuvaan? Kuvaa kukkasta. Räps. Entä sitten, mitä mä nyt kuvaan? Kuvaan banaaneja. Sitten keksin mielenkiintoisen kuvattavan, omat jalkani. Niistä ei ole koskaan liikaa kuvia. Odotan kurssia, kertoiskohan ne siellä mitä muuta voisin kuvata? Loppuu äkkiä eriväriset sukatkin mitä kuvata eikä jalkoja jaksa olla koko aikaa kuvaamassa..
Oho, ei ollutkaan sukkaa jalassa. :-) |
Puspus ja halaus! <3
VastaaPoistaNäin kiihkeään ei ole taidettu mua ennen vielä pussaillakaan. :-)
VastaaPoista