Minun tarinani alkaa

Tämä blogi tulee kertomaan minun tarinani rintasyöpäpotilaana. Rehellisen tarinan minusta joka sain  perjantaina 13. päivä kuulla uutisen joka tuntui  pysäyttävän elämäni. Tule mukaani seuraamaan miten tästä selvitään positiivisella asenteella, iloisuudella, periksiantamattomuudella ja varmuudella siitä ettei ole minun aikani lähteä vielä mihinkään. Tästä polkuni alkaa.

Halutessasi voit lukea myös blogiani joka kertoo matkastani elämäni kuntoon. Treeneistäni, valmennuksesta, elämästäni. Minä, oman elämäni sankari

Perjantai 25.3.

On pääsiäinen ja tänä vuonna se on vapaata töistä. Päivästä on tulossa hyvä, rakas siskoni tulossa meille pelaamaan kanssamme korttia, tiedossa siis koko illan kortinpeluuta ja hauskan pitoa.

Suihkussa ollessani huomaan oikeassa rinnassani ison patin. Mitä hittoa?? Pyydän heti Ukkokultaa kokeilemaan sitä, joo, hänkin tuntee sen. Ensimmäisenä diagnosoin sen syöväksi, olen asiasta varma. Sairastan syöpää, byebye elämä!!

Sisko tulee iltapäivällä, kerron hänelle patistani, pyydän häntäkin kokeilemaan sitä. Jo vain, hän tuntee sen. Ja ihme olisi jos ei tuntisi, se on valtava. Se täyttää koko rintani ja keuhkoni, tuntuu etten saa hengitettyä. Kerron, että minulla on syöpä, olen varma siitä. Vähän väliä pelien lomassa puhun syövästäni, nimeän sen Simoksi, pyydän toisia tutustumaan häneen, ovathan he jo kätelleetkin. Sisko ja Ukkokulta alkaa hermostumaan, he eivät oikein jaksa kuunnella Simosta koko aikaa. Käskevät tilata lääkärin, mä lupaan ja tietenkin petän lupaukseni, koska haluan unohtaa Simon. Simo ei ole mielessä joten sitä ei ollenkaan.

Maanantai 28.3.

Edelleen vietetään pääsiäistä, tämä on pitkä kuin nälkävuosi. Heittäydyn hurjaksi ja menen Nummelaan treenaamaan itselleni uuden pt:n kanssa. Saadaan treeni taputeltua, ehkä samalla taputellaan toisiamme, ehkä selkään! Tai ei, ei me taputella enkä pyydä häntä kättelemään Simoakaan. En edes puhu hänelle Simosta, ei se hänelle kuulu.

Treenin jälkeen menen rakkaan ystäväni luokse kylään. Olemme nähneet viimeksi reilu puoli vuotta aiemmin. Mistään sitä ei huomaa, asia jatkuu siitä mihin se päättyi viimeksi. Hänelle kerron Simosta, koska hänkin oli löytänyt itseltään patin rinnasta ja käynyt tutkimuksissa eikä siellä ollut mitään. Rauhoitun, ei mullakaan ole mitään erikoista, Simo onkin vaan ihan tavallinen rasvapatti tms, olen ihan turhaan panikoinut. Päätän lopettaa sen.