Älä tule pahoinvointi, tule hyvä vointi (ja lehtijuttua)

Tähän alkuun kerron, että tänään 4.11 (perjantaina ilmestyi ja on vielä viikonlopun myynnissä eli ehtii hakemaan ja lukemaan jos kiinnostaa) oli juttua meikäläisestä Ilta Sanomissa. Kerron lisää, kunhan ehdin ”oikealle” päivälle. Mutta nyt taas jatketaan siitä, mihin viimeks jäätiin eli lauantaille..

Lauantai 29.10

Yöunet eivät olleet ihan niin pitkät kuin olisi voinut toivoa. Vaan mitä sitä voi odottaa, kun edellisenä iltana on nukkunut koomassa neljä tuntia ja siihen päälle yöunet. Nousen kuudelta, Wilma nousee vasta kahdeksalta, joten saan olla rauhassa kahvini ja blogini äärellä muutaman tunnin. Yöllä en herännyt pahoinvointiin, ilmeisesti se lääke vaikutti vielä yölläkin. Turvotus on taas jäätävää, paino nousi tällä kertaa vain 3,3kg eli vähän vähemmän kuin aiemmin. Mutta eiköhän se taas lähde pois kun ehtii..

Näillä kuvilla ei ole tarkoitus pelotella lapsia!!

En jaksa lähteä ulos sen enempää, mitä Wilman kanssa tarvitsee käydä. Ukkokulta saa käydä kaupassa ja hoitaa eväät mulle. Ja hän kilttinä Ukkokultana tuo sitä mitä pyydän. Evästä jolla ei ainakaan turvotuksia pois saada, cookies-keksiä ja jäätelöä. Nyt tekee sen verran mieli herkutella, olenhan mä oikeasti ansainnut tämän. Johan lekurikin sanoi, että tulee paino nousemaan. Ja koska on paha olo, pitää sitä jollain lailla helpottaa. Vaikka ei edes ole pahaa oloa, mutta näillä eväillä se saadaan viimeistään hankittua. Olen mestari keksimään itselleni selityksiä miksi saan vedellä herkkua herkun perään ja sen jälkeen itkeä kuinka ei turvotukset lähde ja maha kasvaa jne jne. Mullahan on tähän hyvä syy ja sitä käytän loppuun saakka. Vaan lupaan ja vannon, että tähän tää sitten jää. Ei enää selityksiä, ei tiputuksia, ei turvotuksia, ei turhia mässäilyjä. Mutta vasta huomenna, ajatellaan sitä sitten huomenna, ei tänään koska tänään nautitaan cookies kekseistä. Olen aina sanonut, että jos joskus kuolen tukehtuen noihin kekseihin, kuolen onnellisena. Huolestuttavaa, eikö??

Jottei eväät olisi pelkkää jäätelöä ja keksiä, syön välillä terveellisesti, marjoja. Tosin sinne saattoi eksyä mukaan hiukan soijavaniljakastiketta, mutta mitäpä tuosta. Marjat ovat ainakin terveellisiä, yksin tai kastikkeella syötynä. 

Päivä menee sohvalla maaten, katsomme (syönnin) välissä tölsää, tällä kertaa vuorossa on Netflix-sarja nimeltä Fall, jota olemme aiemminkin seuranneet. Nyt siihen oli tullut lisää jaksoja, joita piti katsella pois. Välissä joutui ottamaan päikkärit, ei tuntunut riittävän eilisen illan ja yön unet. Pahoinvointi loistaa poissaolollaan, lieneekö syynä hyvä ruokavalio vai mikä, mutta sitä en kaipaa yhtään. Olen ennenkin sanonut ja toistan jälleen itseäni, kaiken muun siedän, vaan en pahoinvointia. Se on vaivoista kamalin, vaikka hammassärynkin ottaisin mieluimmin. Tai jos sen saisin, niin mieli ehkä muuttuisi, mutta tällä hetkellä olen aivan hiton iloinen, ettei mulla ole kumpaakaan vaivaa. 

Ja tämä kaikki onneksi kestää niin vähän aikaa, ettei ehdi edes tottua. Muistan aina ajan, kun särki aina olkapäitä ja käsiä, hermosärkyä, sitä kesti vuosia. Särky oli sulle normaali olotila ja kun sitä ei ollut ihmettelin mikä mua vaivaa, kunnes tajusin ettei särje mikään paikka. Särkyynkin tottuu, valitettavasti. Mutta pahoinvointiin, siihen ei kukaan voi tottua. Ja tässä vaiheessa mietin kaikkia raskaana olevia naisia jotka siitä kärsivät. Ja tietenkin kaikkia jotka pahoinvoinnista kärsii, mä olen teidän henkisenä tukenanne. Mä tiedän mitä joudutte kärsimään, valitettavasti.

Sunnuntai 30.10

Termostaattini on sekaisin. Olen kekäleenä ilman hikoilua. En saa nukuttua tässä lämmössäni ja heräänkin kahdelta yöllä. Pyörin sängyssä kuin väkkärä ja aikani siinä pyöriessä annan periksi ja menen sohvalle. Katson kelloa vielä neljältäkin, eli ainakin kaksi tuntia tuli valvottua. Ehtii siinä miettiä asiaa, jos toistakin. Mitä mietin? Ei mitään aavistuskaan, varmaan seuraavan treenin kulkua.

Eilen sain kuulla, että täällä meilläpäin pelataan tänään laadukasta kiekkoa. Sitähän pitää tietenkin mennä katsomaan. Vaikka yön olen puoliksi valvonut, ei auta, jääkiekko mennään katsomaan. Onhan kyseessä 9-vuotiaat kundit jotka pelaavat tosissaan siitä, kuka niitä maaleja tekee ja kellä on suurin sämpylä eväänä pelien jälkeen. No ei vaan, en mä tiedä enää minkälaisia ajatuksia yhdeksän vuotiailla jääkiekkokundeilla on, vaan olen mäkin seissyt/istunut/katsonut useampia tunteja ja pelejä aikoinaan, kun kundini pelasi kiekkoa vuosia. Kiekon peluu on aina mukavaa katsottavaa ja tänään menen katsomaan tyttäreni kummitädin pojan peliä ja samalla näen hänen Mummaansa/ Mummoa/ Isoäitiä? Hei M, kuinka sua kuuluu nimittää?

Tapaaminen oli lämminhenkinen, miksipä ei olisi, olemmehan olleet samaa sukua joskus ja yhteinen nimikin meitä yhdistää. On vaan jotensakin hienoa tavata ihmisiä menneisyydestä, sellaisen 20 vuoden takaa. Ja on kuin aikaa ei olisi tässä välissä ollutkaan, ei meistä kummastakaan voisi sanoa, että on mennyt kaksikymmentä vuotta. Ainoa mikä olisi ehkä muuttunut, oli vaatteidemme koko ja malli. Ehkä joskus on ollut pienempää vaatetta päällä ja varsinkin erinäköistä. Tää muoti, kun menee niin nopeaa vauhtia eteenpäin. Hah hah, niin kuin mä muodista mitään ymmärtäisin.

Katsomme peliä, maaleja tulee kotijoukkueelle ja vastustajalle tasaisesti. Niin tasaisesti etten lopputuloksesta tiedä, mutta tällä kertaa seura oli tärkeintä. Ja kävimme vilun tullessa teellä/kahvilla kahvilassa. Halleilla kun on yllättävän kylmä, ellet satu istumaan Hartwall-areenalla. Oli tosi mukavaa nähdä ja päivittää kuulumisia. Odotan seuraavaa kertaa, ehkä vierasjoukkue ei saanut vielä tarpeeksi köniinsä vaan haluaa tulla ottamaan uusintaottelun, silloin olen jälleen paikalla.

Saan Ukkokullan innostumaan kaappien siivouksesata. Mikähän ihmeen into mulla on kaappeja siivota? Niin kuin ne romut siellä häiritsisi? Vaan kun ne häiritsee ja ne on nyt saatava siivottua. Teemme erilaisia pinoja, roskiin, Uffiin, kirpputorille, kaatopaikalle. Mietin mitä joistakin tavaroista voi pyytää vai voiko mitään. Päätän laittaa menemään taas kahvipaketin hinnalla, näin pääsemme eroon turhista tavaroista ja samalla saamme kahvia, jos saamme. Varmaahan se ei tietty ole, mutta kokeillaan.

Illalla menen ystäväni kanssa kävelylle. Pahoinvointi on edelleen kadoksissa enkä ole paljoa perään huudellut. Nautin tästä, hyvästä vaikkakin väsyneestä olosta. Mutta kävelylle meinaan jaksaa lähteä, vaikka keuhkoja ahdistaakin. Ja ahdistaa niitä sen verran koko matkalla, että tuntuvat tulevan rinnasta ulos. Pysytte nyt siellä missä teidän paikkanne on, ei yritetä muuttaa muualle. Riittää, että olen jo ilman tissiä, keuhkoni haluan pitää paikallansa. Saamme lenkin tehtyä ja taas voi hyvillä mielin mennä sohvalle makaamaan. Meistä taitaa taas tulla parhaat kaverit sohvan kanssa, minä ja sohva, vain minä ja hän!