Perjantai 10.6
Aamu alkaa
töissä taas naurulla, kuten aina. Tällä kertaa väännämme vitsiä radioaktiivisesta
sirusta tississäni. Kysyivät miten vaikuttaa minuun, säihkynkö pimeässä? Joo,
yöllä kun käyn vessassa ei tarvitse laittaa valoja ollenkaan, tissini valaisee
koko vessan. Entä Ukkokulta, saiko nukuttua yhtään kun säihkyin vierellä? Ei,
kyllä hän joutui nukkumaan toisessa huonessa kun ei saanut nukuttua siinä
valaistuksessa. Meillä lähtee aina asia kuin asia lapasesta ja pomo sanookin: ”No
niin, lapaset käteen taas ja jatketaan..” Olenko koskaan sanonut, että mulla on
maailman parhaat työkaverit? No, nyt sen kerron teille, meidän porukka on
parasta mitä voi kuvitella!!
Aamupäivällä
hoitaja soittaa rintarauhaskirurgian poliklinikalta eilisen näytteenoton takia.
Ovat lääkärin kanssa jutelleet asiasta ja lääkäri haluaa jutella kanssani
maanantaina tulevasta leikkauksesta ja sen mahdollisesta kulusta. Olen jo
oppinut ettei mikään asia ole hyvä mitä perääni soittelevat joten ei tule olemaan
tämäkään. Tuloksia ei ole vielä eilisestä näytteestä tullut, mutta varmuudeksi
varataan aika maanantaille, tiistaina on leikkaus.
Olen aivan
varma, että tulevat ehdottamaan vasemmankin rinnan poistoa. Nyt alkaa olemaan
tätä paskaa jo niin paljon etten enää jaksa. Kotiin mennessä itku taas tulee.
Itken ja raivoan Ukkokullalle, ettei kukaan ymmärrä miltä tuntuu ajatus, että
rintani viedään. On aivan turhaa tulla sanomaan, että rinnat ovat vaan rasvaa
tai että haluatko valita elämän vai tissit. Ei ne asiat ole niin
yksinkertaisia, ei tuollaista voi kukaan tulla sanomaan ellei ole itse samassa
tilanteessa. Se on osa mun identiteettiäni, ne tissit meinaan. Olen sisäistänyt
asian, että vievät oikean rinnan, mutta että molemmat. Tällä hetkellä se on
liikaa mulle. Saan Ukkokullankin itkemään, näen hänen tuskansa. Hän samaistuu
niin mun olotilaan ja se saa taas mut tuntemaan syyllisyyttä. Ei hän ole
ansainnut mun raivokohtauksia eikä itkumarkkinoita, mutta kelle mä niitä puran
ellen häneen? Elämä on taas vaihteeksi ihan perseestä!!
Tämän tuskan
keskellä näen kortin jonka sain ihanilta ystäviltäni, luen sen jälleen
uudelleen ja saan siitä voimaa. Siinä lukee: Aikulle! ”Lupaa minulle, että
muistat, olet paljon urhoollisempi kuin uskot, paljon vahvempi kuin uskot ja
paljon viisaampi kuin uskot.” -Nalle Puh-
Missä on nyt mun
vahvuuteni, mun viisauteni?? En löydä itsestäni nyt mitään noista, mä jaksan
tällä hetkellä vaan murehtia mun menetyksiä. Tiedän, että huomenna tai ylihuomenna
tai joskus ajattelen jälleen ihan toisin. Mutta nyt on aika tuskalle, aika
menetykselle, aika murehtimiselle. Huomenna lupaan olla jälleen vahva,
urhoollinen ja viisas, mutta vasta huomenna.
Sunnuntai 12.6
Viimeinen
työpäivä ennen leikkausta ja sairaslomaa. Jännittää jo leikkauksen
ajatteleminenkin, menen itseäni rauhoittaakseni töiden jälkeen salille tekemään
ojentaja/hauistreenin. Saan työkaverini seurakseni, saadaan molemmat hyvät
treenit tehtyä ja samalla juteltua. On se vaan niin tärkeää, että saa juteltua
asioista, puolin ja toisin. Jokaisella meillä on omat huolemme kannettavana,
mulla tää syöpä ja toisilla joku muu. Asioita ei voi verrata eikä pidäkään,
tukea voi antaa toisille ja itsekkin olen saanut sitä aivan mielettömän paljon.
Toivon, että minustakin on toisille apua kun sitä tarvitsevat.
Kotona
jännitetään Ukkokullan kanssa huomista, minkä tuomion tulen saamaan leikkauksen
suhteen. Ukkokulta lähtee kanssani lääkärin juttusille, on mukavampaa, kun
toinen on matkassa tukena. Tämän illan päätämme olla murehtimatta huomista ja
lähdemme testailemaan uutta kameraamme. Olen ihan yllättynyt, että saan otettua
jopa aika siedettäviä kuvia, eikä tällä kertaa kyseessä ole jalat eikä kukkaset
eikä hedelmät. Vaan jotain paljon upeampaa mitä jotkut taiteilijat ovat tehneet
meidän kaupungin keskustan purkua odottavin rakennuksen seiniin. En voi kuin
ihailla toisten taiteellisuutta, saa sillä spraypullolla muutakin aikaan kuin
pelkkää sotkua. Nostan kuviteltua hattuani taiteilijoille.
Hei Aikku!
VastaaPoistaRinta tai rinnat viedään, mutta voit saada (lähes) yhtä hienot tai hienommatkin tilalle! Mulla poistettiin vasen rinta, koska pahis oli suuri pieneen rintaan nähden, kirurgi oli sitä mieltä että kaikki pois. Luulen, että mullekin voisi tulla silarityyppinen ratkaisu korjausleikkauksessa, koska ainakaan selästä ei materiaalia löydy, mahasta kylläkin ;)
Siinä mielessä mulla oli eri fiilikset, että laskin päiviä siihen, että pääsen pahiksesta ja rinnasta eroon. Pelkäsin silloin leikkausta edeltävänä kuukautena koko ajan, että syöpäsolut vaeltavat rinnastani eteenpäin. Vasen käteni kipuili todennäköisesti psyykkisistä syistä, koska kivut hävisivät leikkauksen jälkeen.
Moikka Mimmeli63
PoistaJa ihan mahtavaa, että olet löytänyt tänne blogiini. :-)
Näin leikkauksen jälkeen fiilikset mullakin hiukan erilaiset, olin vaan tyytyväinen saadessani syövän pois kropastani. Ehkä parin vuoden päästä sitten sitä korjausleikkausta mietitään ja toivon, että tekisivät samalla vasemmalle jotain. Kaksi täysin erilaista tissiä ei oikein jaksa innostaa. :-)
Pysy matkassani mukana, tämähän on vasta alkumetrejä. Jos jouluun mennessä ollaan selvillä vesillä niin olispa hienoa. Missä vaiheessa itse olet menossa?
Aikku
Hei! Mulla hoidot just päättyneet, ja mulle lupailtiin jo ehkä ens vuonna uutta tissiä. Olis se kyllä kiva, yllättävän paljon on tilanteita jolloin tissipuolisuus tulee esille.
VastaaPoistaMoikka
PoistaSulla on varmaan haava parantunut todella hyvin jos nyt jo saisit sen. :-)
Olet onnekas kun olet jo paremmalla puolella tän asian kanssa. Mä vasta matkani alussa ja tuntuu, että jokainen päivä osaa yllättaää eikä pelkästään positiivisesti. :-)
Mutta en lannistu, mä selviän tästä, ehkä siivet vähän kärvähtäneenä, mutta selviän kuitenkin. :-)
Maailman parhaimmat työkaverit ❤️❤️❤️
VastaaPoistaJonna, eikö olekkin? ❤️❤️❤️
Poista