Sairas joulu?

Joulu on ohitse (ainakin melkein ja ainakin meillä/meille). Ei ihan paras joulu ollut, tultiin Ukkokullan kanssa molemmat aattoiltana kipeeksi. Iski kuin salama taivaalta ja samaan aikaa molemmilla. Alkoi paleluna, päätä särki, ääni katos ja kurkku tuli kipeeksi. Yön olin sohvalla kaksi paitaa päällekkäin, trikoot, sukat sekä villasukat jalassa ja peiton alla. Yöllä sitten heräsin välillä vähentämään vaatetusta niin, että lopuksi lähti liivit (ja tissi) ja olin alkkareilla. Aamusta oli peitto märkänä kun oli hikoillut niin paljon.

Joulupäivä meni sitten sohvalla maaten. Katsoin monta jaksoa Muodin huipulle, varmaan sata jaksoa (siltä se ainakin tuntui) Show Hauta, Mitä taakseen jättää yhden jakson, Selviytyjiä ja illalla keksin vielä Areenasta etsiä Kotiin takaisin sarjan jota ovat töissä kehuneet. Jäin siihen samantien koukkuun ja sitä katoin viisi jaksoa. Tän kaiken makaamisen (ja välillä syömisen) jälkeen, mulla oli selkä niin kipeä, ettei nukkumisesta meinannut tulla enää mitään. Taas huomasin olevani sohvalla nukkumassa, suuta kuivasi ja joutu juomaan pitkin yötä mikä aiheutti sen, että sai juosta vessassa koko aika. Nokka ihan tukossa, kurkku kipeenä ja limanen. Ah, onpa niin mukavaa olla kipeenä. Tosin olen niiiiin harvoin kipeä, ettei kai yksi eikä kaksikaan päivää vuodessa vielä kesää tee. Joten se siitä valituksesta.

Parasta Joulussa, luumukiisseli :)

Olihan meidän Joulussa tietty muutakin kuin sairastelua. Kävin salilla tekemässä  olkapää-rintatreenin ja hämmästelin kuinka paljon ihmisiä olikin jumpalla. Nuoria tietty jotka menevät illalla vanhemmilleen tai appivanhemmille syömään valmiiseen pöytään tai keski-ikäisiä miehiä joiden vaimot oli heittänyt heidät pihalle kun siivoilivat loppuja nurkkia tai tekivät loppuja ruokavalmisteluita. Meille Joulu ei ole aikaa jolloin leiposin ja väsäisin ruokaa tuhottomasti, laiskana ostan tarvittavat eväät kaupasta. Kukaan ei syö joulukakkuja eikä pikkuleipiä vaikka olisin ne kullalla sivellyt, joten en viitsi nähdä vaivaa niitä leipoa. Ähkyn saa oikein hyvin hankittua ihan vaan kaloilla, kalkkunalla ja salaateillakin, ei siihen tarvita torttua, piparia eikä paakkelseja sataa sorttia.

Ja jotta pahimmalta ähkyltä välttyis, kävin Rollen kanssa lenkille kolme kertaa päivän aikana. Joka kerta oli 45-60min. Vältyinkö ähkyltä? No en todellakaan. Näyttäkää mulle yksikin ihminen joka välttyy ähkyltä jouluna, niin tekasen hänelle mitalin.

Mummolassa kävi tosiaan Rolle ja Arttu. Molemmat on niiiiin ihania pakkauksia, erilaisia mutta ihania. Ja on sitä hauskaa katella kun 4kk Rolle yrittää pomottaa Arttua joka on 9kk, Rolle mahtuisi vaikka seisomaan Artun mahan alle.

  

Molemmat murmelit saivat samanlaiset pehmolelut ja välillä piti tarkistaa josko toisen lelu olisikin parempi kuin oma. Hyvin kundit tulee toimeen keskenään, jännää nähdä miten Wertin käy kun hän kotiutuu neljän yön päästä.

Meidän piti näin Tapaninpäivänä noudattaa perinteitä ja mennä mutsille käymään, mutta kun tulimme kipeäksi molemmat, piti kyläily peruuttaa. Tämä(kin) päivä on mennyt Pelastusarmeijalle, mitään ei ole saanut aikaiseksi. Laskeskelin, että jos ihminen elää vaikka 80-vuotiaaksi, kertyy siinä päiviä elämälle sellaiset 29220 kappaletta. Josko siinä vois vaikka päivä tai kaksi olla sellaista, jolloin ei ole tehnyt mitään ihmeitä eikä kummallista. Ei sitä jokaista päivää jaksa muistella kuitenkaan, oli ne täynnä tapahtumia tai tekemättömiä kuten nää päivät ovat olleet.

Mulle tulee neljän päivän päästä vuosi siitä, kun hoidot loppuivat. Mietinkö mä usein asiaa? Käykö päivittäin mielessä se, että syöpä uusiutuisi? Että syöpä olisi levinnyt johonkin ja saisin kroonikon tittelin? Ei, enpä voi sanoa sitä päivittäin miettiväni, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö asia kävisi mielessä silloin tällöin. Ja vaikeaahan syöpää on unohtaakaan, kun vaatteet riisuutuessa asia lävähtää silmille. Ei ole sitä tissiä ei ja ei tule olemaankaan. Ei yhtään leikkausta mulle jos ei ole aivan välttämätöntä ja nyt ei ole.

Vuosi sitten, 30.12 oli mulla viimeinen sädehoito ja lekuri samaan aikaan. Silloin ajattelin, että nyt mulla alkaa täysin uusi elämä, aloitan puhtaalta pöydältä, syövättömältä pöydältä. Ja nyt, vuosi siitä ja samana päivänä, kotiutuu meidän Werttimme. Kohtaloa? Tarkoitusta? Kyllä, uskon että tällä on jotain tarkoitusta. Wertin tuleekin tulla meille juuri sinä päivänä. 4:s päivä on mulle aina kans tärkeä, olen itse sekä tyttäreni synnytty 4:s päivä. Olemme menneet kihloihin ja naimisiin 4:s pvä ja myös 4:s päivä Wilma lähti viimeiselle matkalleen. Kun menimme Werttiä katsomaan ensimmäistä kertaa, oli 4:s päivä. Jotain taikaa siinä päivässä on, ihan selvästi.

Uskon yleensäkin kohtaloon, siihen että meidän elämämme on tarkoitus mennä kuten se menee. En usko Jumalaan, en Kristukseen enkä muihinkaan Jumaliin, mutta kohtaloon uskon. Se, mikä tarkoitus milläkin asialla on, ei varmasti aukea useinkaan itselleen.. En tiedä mikä tarkoitus oli sairastua syöpään, ellei se ollut sen takia että tajuaisin elämäni rajallisuuden ja nauttisin siitä enemmän. Ja lähentymisemme lasteni ja Ukkokullan kanssa, oliko se syöpäni tarkoitus? Jos näin oli, niin ok, mutta mikä hiton tarkoitus on sillä, että joku kuolee syöpään  ja joku toinen elelee vuosia sen kanssa? Ei tälläisiin kysymyksiin koskaan saa vastausta, sama kun kysyisi mikä tarkoitus on maailman sodilla?

Nyt lasketaan öitä, vielä neljä ja sitten räjähtää. Wertti tulee, miten mä voin mennä töihin muutamina päivinä kun Wertti on kotona Ukkokullan kanssa? Loppiaisen jälkeen mulla on hoitovapaata, silloin me käydään tutustumassa junaan sekä bussiin. Yritän välttää kaikki virheet mitä Wilman kanssa tuli tehtyä. Wilma raukka oli sellainen koekappale, toisen kanssa osaa tehdä asiat toisin. Vähän sama kuin esikoisen ja nuorimmaisen kanssa. Esikoisen kanssa tehtiin kaikki vaikeimman kautta kun taas nuorimmainen meni vasemmalla kädellä. Katotaan miten Wertin kanssa menee, pysy kuulolla, tänne tulee varmasti kuvaa ja infoa meidän tekemisistä.

Oikein hauskaa Uutta Vuotta just sulle, nauti elämästä, niin mäkin teen.