Minä ja Sinä= Me

Meillä on tänään eilen Ukkokullan kanssa kulunut 11- vuotta siitä, kun me tavattiin. Uskomatonta kuinka aika on kulunut. Täytyy toivoa, että me saamme vielä vuosia lisää, eikä syöpä niitä meiltä vie.
Olen itse päättänyt elää 92-vuotiaaksi ja Ukkokultakin on sanonut elävänsä 76-vuotiaaksi. Eli äkkiä laskettuna mulla on iloista lesken elämää 16-vuotta sitten kun sen aika koittaa. Tästä sopimuksesta pidetään kiinni, todellakin!!

Mutta vieläkin mua jaksaa ihmetyttää jotkut asiat, esim. se kuinka ihmeen vaikeaa on sisäistää tietyt jutut. Kuten se, ettei se käytetty kahvin suodatinpussi mene sinne sekajätteeseen vaan se kuuluu biojätteeseen. Tai ettei toinen yhtään kokeile tuotteita ostaessaan niitä kaupasta. Tarkoitan elintarvikkeita. Tänään eilen viimeksi nakkasin kolme mätää avokadoa menemään, jotka Ukkokulta oli ostanut sunnuntaina. Ne ei todellakaan kypsy mädäksi kahdessa päivässä. Ne ovat sitä jo valmiiksi ja se asia selviäisi helposti kun viitsis vaan hypistellä niitä tuotteita ostaessaan niitä. Mutta muuten hän on, hän on, hän on hän!! Ja rakas juuri sellaisenaan. <3

Mä ostin Ukkokullalle hänen herkkujaan, juustonaksua, limpparia, suklaata ja namia. Ukkokulta taas oli muistanut mua mitä ihanimmalla jutulla, Catsin lipuilla. Olen aina halunut päästä katsomaan sitä ja nyt mä pääsen, aivan huippua!!

Kävimme hiukan juhlistamassa päiväämme paikallisessa kahvila-konditoriassa. Söimme salaatit ja jälkkäriksi kahvit ja Ukkokullalle leivos (joku kinuskinen mössönpala sanoi hän) ja mulle sitten pähkinäcookie johon voisin vaika tukehtua ja kuolisin onnellisena. Mun salaatti oli lämmin texmex salaatti joka ei todella ollut lämmin eikä oikeastaan edes haalea, mutta eipä tuolla nyt ollut väliä, hyvää se oli kuitenkin. Ukkokulta söi kanaceasarin ja kehui sen olleen hyvää. Cookie on aina hyvää ja kinuskinen mössöpala oli varmaan just sitä miltä se näyttikin eli sitä itseään. Harvemmin tulee tuolla käytyä, mutta joskus kuitenkin. Ennen kuin vielä asuimme erillään saatoimme käydä siellä treffeillä. Nyt kun asumme saman katon alla ei siihen ole tarvetta. Vaikka välillä olisi hyvä käydä treffeillä vaikka yhdessä asuukin.

Haalea texmex-salaatti

Kanaceasar :)

Tarkkana nyt sen öljyn kanssa

Tänään eilen tyhjentäessäni astianpesukonetta mietin, kuinka se on kans juttu mistä saa mahtavat riidat aikaiseksi aina niin halutessaan. Jos toinen laittaisi ruokailuvälineet aina väärinpäin sinne koriin, sanoisit siitä vuosien saatossa useita kertoja ja muutosta ei kuitenkaan tulisi. Se saattais olla vaikka eron paikka. Meillä ne menee molemmilla niin päin kuin MINÄ haluan ja hyvä näin, ne suodatinpussit närästää jo tarpeeksi. Mutta muistanpa kerran, kun sain asiasta huomautuksen ja se ei tapahtunut kotona vaan työpaikallani.

Olin töissä kahvila-ravintolassa ja asiakkaana oli kauniisti sanottuna hiukan erikoinen pariskunta. Heistä rouva halusi antaa mulle opetuksen siitä, kuinka ruokailuvälineitä laitetaan koneeseen. Ilmeisesti en sitä osannut oikein tehdä,vastahan olin muutamatkin alaan liittyvät koulut käynyt ja töissä ollut vuosia ja hän katsoi asiakseen mua kädestä pitäen opettaa. No, sanoin mielipiteeni asiasta ja kas meni jonkin aikaa ja sain asiasta huomautuksen. Siis oikeasti, siinä paikassa oli ajatus, että henkilökunta tottelee asiakkaita jos he haluavat tuoda esille heitä enemmän miellyttävät työtavat!! Haluan vaan tietää missä ravintolassa asiakas päättää miten lusikat laitetaan koneeseen. Nyt naurattaa, mutta tuskin nauratti silloin.

Nauratti muuten tässä yhtenä aamuna vaikka olisi ehkä enemmänkin pitänyt ketuttaa. Mehän lähdetään usein Ukkokullan kanssa samalla junalla aamuisin töihin. Ja minä olen se joka aina hidastelen ja jota saa odotella. Yhtenä aamuna sitten taas sanoin, ettei tässä ole mitään kiirettä lähteä, hyvin ehtii. Sitten lähdettyämme hain potkupyörän varastosta ja lähdin potkimaan asemalle. Potkupyörästä kuulu jotain ihme ääntä jota jäin ihmettelemään niin, että mennessäni asemalle huomasin kellon olevan minuttia vaille junan lähdön. Kiirellä potkin aseman toiselle puolelle, kannoin potkupyörän portaat ylös ja päästessäni laiturille juna lähti liikkelle ja Ukkokulta iloisesti vilkutti mulle junasta. Tiedättekö, juuri se ilme naamalla, että hyvin taas ehdit ja ei tässä ole mitään kiirettä!! Mua nauratti, hupsista, taisin myöhästyä junasta, mutta mitä väliä kun seuraavakin lähtee ihan kohta.

Niinpä siis kannoin potkupyörän taas portaat alas ja toiset portaat ylös päästäkseni toiseen junaan. Istuin penkille, ihmettelin kun on niin vähän ihmisiä liikkeellä ja ajattelin, että ihan kohta juna lähtee. Joo, lähtihän se, meinaan viereinen juna viereiseltä laiturilta. Mä siis istuin väärässä junassa tai oikeassa, mutta tää lähti sattu lähtee 10min myöhemmin. Kun sen tajusin aloin nauramaan, mä nauroin siellä junassa niin, että raikui. Todella huvittavaa, mutta kerkesin töihin, ainakin melkein.

Olen muuten alkanut kierrättämään myös muovia kaiken muun kierrätämäni lisäksi. Meidän talon jätehuoneessa ei ainakaan vielä toistaiseksi ole omaa muovinkeruuastiaa joten ne täytyy viedä kierrätysastiaan muualle. No, ekaa kertaa viedessäni piti tämä suuri tapahtuma tietty kuvata. Eikös kaikki suuret tapahtumat aina kuvata? Kuten ihmisen astuessa ekaa kertaa kuun kamaralle tai oman lapsen syntymä tms, niin tietty myös tämä suuri tapahtuma pitää kuvata. Matkaani sinne en uudella selfietikullani sentään kuvannut johtuen enemmänkin siitä, että Ukkokulta on kieltänyt mua ottamasta sitä ulos mukaan. Jonain päivänä mä sen vielä otan ja ikuistan meidän kävelemässä yhdessä, käsikädessä.

Olen nyt ollut ahkera ja liikkunut enemmän kuin hetkeen. Olen käynyt viime viikolla kaksi kertaa sauvakävelemässä, kävin kolme kertaa salilla ja joka päivä potkinut töihin potkupyörällä. Tällä viikollakin olen ehtinyt jo kaksi kertaa salille ja kerran käynyt sauvakävelemässä. Mun selkä tykkää niin tuosta sauvakävelystä, se saa hyvää kiertoa aikaiseksi selälle. Mullahan on ollut pitkään valmentaja joka tehnyt mulle ruokavalion ja treeniohjelmat joita olen sitten hyvällä ja välillä huonommalla tuloksella noudattanut. Nyt kesän ajaksi laitoin kaiken jäihin ajatellen etten nyt halua stressata mistään vaan liikun miten mieli tekee. Hyvää on tehnyt tämä rentous asian suhteen. Tosin sama rentous nostaa painoa jolla ei sinänsä ole merkitystä, mutta koska tiedän sen painon olevan rasvaa ei se ole kovin mielekästä.

Olenkin tässä tehnyt hiukan suunnitelmia mitä syksyllä meinaan asian suhteen tehdä. Ihan henkilökohtaista valmennussuhdetta en halua, vaikka välillä yhdessä pt:n kanssa treenaankin. Mutta nettivalmennus, se tulee olemaan mun seuraava projekti. Ajatuksena on tiivistyä, polttaa rasvaa ja saada niitä olemassa olevia lihaksia esille ja ei lihasten lisäyskään pahasta ole. Mutta tämä vasta syksyllä, nyt nautitaan tästä rentoudesta ja annetaan päänkin levätä välillä. Syksyllä sitten täysillä taas eteenpäin.

Seuraavaksi sitten vuosi tarkastukseen, miten se meni, mitä selvisi ja mitkä suunnitelmat tulevaan? Mutta niistä lisää sitten seuraavalla kerralla. Nyt Aikku-täti vaikenee, ainakin hetkeksi.