Päivä kerrallaan..

Maanantai 15.8

Pyörähtää loman toinen viikko käyntiin. Ei huolta, tämänkin viikon jälkeen on vielä yksi viikko lomaa jäljellä. Nautitaan kuitenkin päivästä kerrallaan, elämää kun ei voi elää kuin päivän kerrallaan. Se olisi monesti hyvä jokaisen muistaa. Elää päivän kerrallaan, ei miettiä sitä mitä teen sitten joskus kun olen sitä tai tätä, tai kun asiani ovat niin tai näin. Välttis ne eivät ole koskaan niin kun haluaisit, mutta elettävä se on kuitenkin. Juurikin vain sen päivän kerrallaan.

Tänään vuorossa ei ole lenkkiä, ei metsissä rämpimistä, ei kätkön kätköä etsittävänä. Tänään tehdään ruokaa. Itsehän teen ruokia etukäteen pitkäksikin aikaa, laittaen ne sitten pakastimeen. Mulla ei tod ole aikaa eikä ainakaan mielenkiintoa tehdä ruokaa joka päivä, ei tosiaankaan. Mä teen sitä pakastimeen ja otan illalla sieltä seuraavan päivän eväät. Näin me bodarit eletään (hahahah) ja sitä samaa suosittelen kaikille. 

Vaikka olen entinen kokki yhdeltä ammatiltani, en kuitenkaan jaksa panostaa ihmeemmin ruoan laittoon. Mulle kun ruoka on vaan polttoainetta hengissä pysymiselle, olen gourmeesta kaukana. Ja sitä samaa voin sanoa faijastani. Tai en tiedä, kyllä hän varmasti ruoasta nauttii, kunhan se on jonkun toisen tekemää. Ja mä tulen apuun tässä vaiheessa, tekemään sitä ruokaa hänelle pakastimeen. Sitten syödessä voi lämmöllä ajatella mua. Ukkokullan kanssa teemme useampia ruokia yhdessä. Mitä ne olivat jääköön salaisuudeksi. Sen verran voin paljastaa, ettei ollut kyse sisäfileestä. Ehkä ulkofileestä? Maybe!!

Päivään kuului luonnollisesti myös kaupassa käyntiä ja koirien kanssa ulkoilua ja olympialaisia. Ja sitten illemmalla menemme mun ihanalle tädilleni ja hänen yhtä ihanalle miehelleen kylään. Tätini on ihminen jota olen aina ihaillut, sillain vähän salaa ja takavasemmalta. Jo lapsuudesta muistan sen elämän ilon ja hersyvän naurun joka kivasti kutitti korvia, hänen ihana naurunsa sai mut aina hymyilemään ja saa tietenkin vieläkin. Ja kaunis, mun tätini on aina ollut niin kaunis, vanhenemisenkin hän osaa tehdä niin tyylillä. Tiedän (luulen tietäväni, arvaan), keneltä olen nauruni perinyt. Ja elämäniloni. Ja positiivisuuteni. Häneltä, häneltä olen oman osani saanut, aivan kuten sitä on jaettu hänen lapsilleen ja meidän muille sukulaisille. Mutta olen saanut oman osani ja siitä olen niin kiitollinen. Mun ihana tätini!! <3

Ja tässä olisi sitten kuvia meistä kaikista, mutta koska täti ei antanut lupaa niitä laittaa niin saatte vaan kuvitella kaksi kaljua ja loput tukallisia, iloisia ihmisiä kaikki tyyni!!

Koska en saanut laittaa kuvia tädistäni, laitetaan sitten parhaimmasta lenkkiseurasta. :-)

Lähtiessämme pois haluaa Ukkokulta käydä kuvailemassa paikallista venesatamaa. Me sen ilon hänelle soimme, itse en tosin ulos mennyt vaan jäin autoon istumaan, koska olin unohtanut piponi matkasta ja en halua ottaa sitä riskiä, että sairastun. Mä sairastan paljon mieluimmin terveenä!!

 

Tiistai 16.8

Tänään sitten on aika matkustaa kotiin. Ensin kuitenkin käyn ulkoiluttamassa sauvojani (huom. kävelysauvoja!!) ja vasta sen jälkeen aletaan miettiä auton pakkaamista. Lenkillä nähdessäni matkan varrella käpyjä tulee mieleeni vanha elokuva. ”Käpy selän alla.” Itse leffasta en tiedä mitä se pitää sisällään, en ole koskaan katsonut, mutta nimi muistui mieleeni. Ja koska sitä mietin, oli luonnollista ottaa seuraava askel ja sitä myös kokeilla, miltä se mahtaa siis tuntua. Ja koska sitä kokeilin, piti siitä tietenkin myös ottaa kuva. Nykypäivänä kun ei voi tehdä enää mitään ilman, että siitä ei ottaisi kuvaa. Tai no, tulee mieleen muutamakin juttu, mutta ei niistä sen enempää.

Käpy selän alla, ei kiva juttu ilmeestä päätellen :-)

Ennen lähtöä vielä syömme (emme syö mitään pakastimesta, olkoon ne siellä) ja sitten on hyvä lähteä massu täynnä ajelemaan kohti kotia. Matkalla emme pysähtele etsimään kätköjä, emme juurikaan edes pissalle. Olin kaukaa viisas, enkä juonut kahvia ennen lähtöä enkä edes vettä juurikaan matkalla (oikeasti vettä pitäisi juoda ainakin kaksi- kolme litraa päivässä). Kerran pysähdymme kahvia hakemaan ja samalla käyn ihastelemassa paikallista vessakulttuuria (ei muuten poikennut millään lailla mistään yleisistä vessoista, samalla lailla oli piirrelty seinät täyteen).

Tampereella viimein pysähdyimme syömään, minnekäs muualle kuin FitnessWokiin. Koska Wilma oli mukana ja häntä ei voi ottaa ravintolaan mukaan eikä jättää autoon yksin, jouduimme taas tekemään kompromissin ja syömään autossa. Auto sattui olemaan parkissa paikallisen kiinalaisen ravintolan edessä ja siinä syödessämme katselimme asiakkaita jotka sieltä ulos tulivat. Nuori herrasmies poistui paikalta aasialaisen naisen seurassa. Ukkokulta tokaisi, että mitä mahtaa miehen vaimo kotona sanoa, kun vie mukanaan vieraan naisen. Minä siihen vastasin: "Niin, tiesiköhän mies mitä ruoka-annoksiin tulee lisänä? Vai onko tämä sitä take awayta parhaimmillaan?" Tiedän, meidän huumorintajumme on välillä ala-arvoista!!

Kotiin tullessamme saimme pettyneenä huomata, ettei kotona ole tehty lattian suhteen mitään. Edelleen parketti on auki, sama betoni siellä köllöttää lattialla kuin lähtiessäkin. Tämä taitaakin olla pitkäpiimäistä remontointia. Jos olisi vaikka lattia paikallaan ennen mun hiusten kasvua, sepä se olisikin jotain. Tosin olen saanut sähköpostiini mainoksia miten saada hiuksensa kasvamaan, joten saattaa olla mulla tukka päässä ennen lattian korjaantumista. En kyllä usko mihinkään ihme aineisiin ja varsinkaan kun hiusten lähdölleni oli oma syynsä, niitä ei kasvata takaisin mitkään aineet. Kyllä ne sieltä takas kasvaa, kun sen aika on. Tosin ei mitään kiirettä, viihdyn kaljuna kummajaisena.

Keskiviikko 17.8

Koska on loma ja olen kotona, niin on aika taas aktivoitua salin pariin. Olen käynyt leikkauksen jälkeen salilla, vaan en täällä omalla (koti paikkakunnan) enkä myöskään vakisalillani Mayorsilla (joka on stadin paras sali). Olen käynyt työpaikan salilla ja koska nyt en ole töissä vaan lomalla, en sinne tietenkään voi mennä. Siispä menen ”omalle” salille. Kirjoitan vihkoon jo valmiiksi tulevan treenini (teen sen aina paitsi nyt leikkauksen jälkeisenä lusmuilu aikana) ja saan draivia jo sen kirjoittamisesta. Fiilis nousee pilviin, kämmenet jo melkein hikoilee odotuksesta ja jännityksestä, mä pääsen taas nöyryyttämään rautaa. Mahtava fiilis. Ja se vain paranee mennessäni salille, koska tapaan siellä sattumalta ystäväni joka on myös tullut treenaamaan. Vaihdellaan kuulumiset ja sitten raudan kimppuun. Ai että, tätä mä olen odottanut.

Treenimusana toimii Five Finger Death Punch, tietty!!

Olen jo kotona päättänyt kokeilla vihdoin kunnollista rintatreeniä, oikeastaan ekaa kunnollista leikkauksen jälkeen. Ja se tunne, kun sä saat ladata melkein samat painot masiinaan kuin ennen leikkausta, se meinaa vielä multa järjen. Se pistää hiljaiseksi, se pistää nöyräksi, se pistää mut polvilleni. Se pistää jopa pikkaisen itkettämään. Ei ole voima mihinkään kadonnut, ei halu eikä intohimo tätä hommaa kohtaan vaikka jossain vaiheessa niin vähän pelkäsin. Ja ihanan ystäväni sanoin: ”Tässä sen huomataan, ei sitä rautaa rintarauhasilla nostella.”

Fiilistäni meinaa hiukan laskea kuullessani saaneeni elämäni ensimmäisen ylinopeussakon. Joo, oli kamera sitten halunnut ikuistaa meikäläisen. Olisi mulle sopinut hyvin vaikka olisin seuraavatkin 29 vuotta elänyt ilman sakkoja, mutta ei näköjään sopinut ”Setä Samulille.” Aivan hukkaan heitettyä rahaa. Mutta elämä on, aina ei voi voittaa. Vaan välillä näköjään voi, oikein 140€ edestä pikavoittoa. Siinähän sitä on mitä maksella, maksaisiko osamaksulla, vaikka sellaiset euron/kk? Vai maksaisiko kokonaan heti pois harmittamasta? Täytyy pohtia, ei tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Ei Simokaan tehnyt. Itseään kasvatteli hissun kissun varmaan vuosia. Mitäköhän Simo tekisi sakkojen kanssa? Jospa laitankin foliohatun päähäni ja palaveeraan Simon kanssa asiasta, ei tehdä mitään hätiköiytyä, ei Simo enkä mä!! 

Tästä voisi päätellä, että Simo sanoo viimeisen sanan, mutta ei todellakaan. Kyllä se olen minä!!

Hauskan pitoa ja kätköilyä

Lauantai 13.8

Heti aamusta kuulen sen mitä ei näin aamusta haluaisi kuulla, vesisateen!! Ajatuksena oli, että tänään olisimme käyneet poimimassa muutamat lähikätköt, mutta sade sotkee suunnitelmat. Joutuu pyhittämään tämä(kin) päivän olympialaisille. Toisaalta ei se haittaa, koska eilen alkoi yleisurheilu. Mutta satoi tai ei, niin ulos oli mentävä, ainakin isomman koiruuden kanssa. Meidän Wilma kun on sellainen hieno helma, ettei hän sateessa voi turkkiaan kastella!

Niinpä mä lähdin Junnun kanssa ulos, vaan ei siitäkään meinannut mitään tulla. Hän kun joutui pysähtelemään metrin välein katsomaan joko muu seurue (Wilma ja Ukkokulta) tulisivat takana. Hän ei voinut ymmärtää, mikseivät he olleet mukana. Turhaan siinä on selittää, että toiset ovat sokerista tehty eikä voineet ulkoilla sateella. Ei meidänkään lenkki ollut samanlainen kuin normaalisti aamuisin. Kymmeniä kiloja koiraa on meinaan ikävää vetää perässään. Kuusi kiloa koiraa vaikka kantaa tarvittaessa, mutta ei kymmeniä kiloja, ei ainakaan tällä kipeällä/kireällä kädelläni. Tulihan taas todistettua mitä on koiran ilma (ei meidän koiran) ja miltä tuntuu olla kuin uitettu koira. Ei mukavalta!!

Tässä ollaan menossa sekä tulossa

Päivä menee enemmän tai vähemmän sisällä sateen takia. Ehdin hyvin päivittämään blogia joka meinaa laahata koko aika viikon jälkijunassa. Vaan ei ihan joka päivä ehdi tätä kirjoittelemaan, sitten kun aloittaa niin siinä meneekin tunti tai pari (tätä kirjoittaessani meni pari tuntia). Niin tälläkin kertaa ja niin saadaan päivä kivasti vietettyä. Kun sade lakkaa lähdemme katselemaan niitä lähellä olevia geokätköjä. Otamme koirat mukaan, nyt he taas kävelevät reippaasti, onhan molemmat mukana eikä heidän tarvitse etsiä toisiaan tai meitäkään koska mekin ollaan matkassa mukana.

Löydämme ensimmäisen kätkön paikallisen karaokebaarin läheltä. Hyvä ettei oltu kätköä piilotettu baaritiskille, olis jäänyt ainakin multa hakematta se. Meikäläisen kiipeillessä aidan päällä sai paikalliset laulajaihmeet ja heidän kaverinsa ihmettelemistä. No, ihan sama, kätkö löydetty ja voidaan jatkaa matkaa. Eikä muuten hetkeäkään liian myöhään. Kännissä, nuotin vierestä ulistu aikuinen nainen on liikaa, ainakin siihen aikaan, kuudelta illalla koiria ulkoiluttaessasi!!

Seuraava kätkö löytyikin ihan lähettyviltä. Matkalla sinne näimme paikallista dramatiikkaa. Polliisit esittelivät paikallisille maahanmuuttajille autonsa sisustusta ja varmasti saivat tutustua myös paikallisen poliisilaitoksen makuutiloihinkin ja eväisiin. Ja sitten vielä sanotaan, ettei meillä olla vieraanvaraisia ja pidetä vieraista huolta. Mun mielestä toi oli vieraanvaraisuutta parhaimmillaan.

Kätkö löytyi bussipysäkiltä. Ei, hän ei ollut odottamassa bussia jota ei tullut vaan hän köllötteli päivää katoksen katolla. Hiukan hankala paikka tietty majaansa pitää, mutta tyylinsä kaikilla. Jos kätkö haluaa olla bussikatoksen katolla niin mikä minä olen sitä arvostelemaan. Olkoon siellä ja nauttikoon, ei ainakaan kastu jos sattuu tulemaan koiran ilma, joka tänään olikin. Olisin minäkin voinut silloin seistä katoksen alla vaan enpä seissyt vaan olin perästä vedettävän koiran kanssa lenkillä.

Kolmas kätkö olikin sitten paikallisen lämpökeskuksen lähellä. Tää oli kyllä meitä ovelampi. Ei antanut itseään löytää, ei sitten millään vaikka kuinka sitä etsimme. Koirat siinä haistelivat ja tutustuivat paikkoihin samalla ja sitten Wilmaa kohtasi jokin kamala joka hyökkäsi hänen varpaisiinsa. En tiedä mitä kävi, mutta Wilma raukka ei suostunut enää yhtään astumaan oikealla takatassullaan. Hän harotti varpaitaan ja yritti nuolla sitä koko aika. Nappasin Wilman syliini ja sitten lähdettiin. Kaikki maailman kauhuskenaariot pyöri päässä siitä miten huonosti tässä saattaa käydä. Välillä yritin jos kävelisi itsekseen, mutta ei. Ukkokulta otti ja kantoi hänet perille. Ei tullut siinä paniikissa mieleen, että toinen olisi voinut jäädä sinne ja toinen olisi hakenut auton sillä aikaa. Paniikki ja pakokauhu kun iskee, niin ei siinä kyllä järkevästi ajatella. 

Wilma saatiin onnellisesti kotiin saakka. Ilta kului häntä koko aika tarkkaillen. Illan edetessä hän alkoi taas tassuaan käyttää joten selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mietittiin, että olisiko jokin muurahainen (lihansyöjä sellainen) pistänyt häntä tassuun tai sitten jokin maa-ampiainen. Toisaalta hänen tassunsa ei ollut turvoksissa, ei vuotanut mitään eikä muutenkaan mitään näkyvää ollut. Ehkä häntä vaan kyllästytti kävellä ja näin sai kyydin takaisin kotiin. Tai sitten on jo aivan kyllästynyt geokätköilyyn ja halusi lähteä. Pitääkin näköjään lukea tiimin kanssa tiimin säännöt uudestaan. Muistelen kyllä, että siellä oli pienellä räntätty teksti huijaaminen kielletty kätkön etsimisen alkaessa kyllästyttämään. Pitänee lukea kyseinen kohta uudestaan tiimimme jäsenelle!!

Illalla käymme vielä Junnun kanssa katsastamassa yhden kätkön läheisellä golf-kentällä. Tällä kertaa häntä ei tarvitse vetää perässään. Hänkin tietää, ettei Wilma voi nyt lenkkeillä kipeällä tassullaan. Nautimme toistemme seurasta, itsekin saan kerrankin lenkkeillä koiran kokoisen koiran kanssa. Wilma kun enemmänkin muistuttaa lelukoiraa (tätä ette sitten kerro hänelle). Kätkö löydetään ja palaamme kotiin. Päivän saldona on kolme kätköä ja yksi löytämätön. Tästä on hyvä jatkaa huomenna etsintöjä.

Sunnuntai 14.8

Tänään on hyvä päivä, niin hyvä kun siitä haluaa tehdä ja mähän haluan tästä hyvän päivän. Heti aamusta menen sauvakävelylle läheiselle metsätaipaleelle. Edellisestä kerrasta viisastuneena käyn ennen lähtöä jo vessassa ja pysyn kaukana asutuksesta. Menen siis läheiselle kuntopolulle ja en ainoastaan kävely mielessäni vaan joku ystävällisyydessään on piilottanut sinne myös useita kätköjä, tuolle peräti 1,8km lenkille. Käyn ensimmäisen kätkön paikallistamassa ja jatkan matkaani. Ihanaa kun jalkojen alla on jotain muuta kuin asvalttia. Paljon mieluimmin lenkkeilen metsässä/pururadalla kuin maantiellä. Niveleni kiittävät mua tästä!

Lenkistä suoriuduttuani on aamupalan ja koiralenkin aika. Jos ihmettelette miksi lenkkeilen itsekseni ja sen jälkeen vasta koiran kanssa, voin sanoa, että jos tuntisitte Wilman niin ette ihmettelisi. Hän kun ei normaalisti tule metsään ellei häntä sinne kanna. Ja jos tuleekin niin minuutin päästä haluaa syliin. Ja eilen huomasimme, että lenkkeily kuusi kiloa painavan koiran ollessa sylissä ei ole mua varten. Siitä johtuen siis lenkkeilen itsekseni ja sitten koiran kanssa.

Näiden jälkeen lähdemme Ukkokullan kanssa taas geokätköilemään. Ensiksi nappaamme metsästä (miksi kätköt on usein metsässä?) Tai miksi ne tulee etsittyä just silloin kun edellisenä päivänä on satanut kaatamalla koko päivän? On kuin suolla tarpoisi. Löydämme tämän ja jatkamme matkaa paikalliselle raviradalle. Tämäkään kätkö ei kauaan ole meiltä piilossa, vaan löydämme sen nopeaan. Paikka on kyllä parhaat päivänsä nähnyt, ehkä joskus viisikymmentä luvulla. Tai mistä mä tiedän, vaan oli siellä yksi kopukkakin liikenteessä.

Kukkuuuu!!

Seuraava etappi on siirtolapuutarha jonka ympärillä on viisi kätköä. Matkalla sinne pysähdymme ihailemaan paikallista, jo suljettua bensa-asemaa. No ei vaan, napataan yksi kätkö siitäkin pois kuljeksimasta. No eihän me sitä mukanamme viedä vaan jätetään kiltisti seuraaville löydettäväksi vaan saamme me omaan repertuaariin jo ties kuinka monennen löydön ja sehän on tässä hommassa tarkoituskin.

Tämän jälkeen menemme sinne siirtolapuutarhaan. Se onkin muuten varsin idyllinen paikka. Siellä olisi ollut muutama mökki myytävänäkin, mutta jätettiin nyt tarjoukset tekemättä. Vähän turhan pitkä matka olisi käydä mökkeilemässä siellä.

Eka kätkö löytyi metsästä (yllätys yllätys) ja se oli toteutukseltaan kyllä paras mihin olemme törmänneet. Sen eteen oltiin todellakin nähty vaivaa. Oli rakennettu ”linnunpönttö”, maalattu se ja sisälle laitettu hieno puupalikka johon kätkö kirjattiin. Palikassa oli tehty lyijykynille omat kolonsa. Pöntön ”ovessa” oli kiinnitetty pelotteeksi hämähäkki ja pöntön sisällä löytyi vielä purkillinen pikku hämähäkkejä. Todella mahtavasti keksitty ja ideoitu kätkö, tästä suuret plussat hänelle joka sen oli tehnyt.

Seuraava kätkö olikin perinteinen puussa oleva purkki, kirjattu löydetyksi. Kolmas oli sitten hiukan kinkkisempi ”Taunus koivun alla.” Sekin löydettiin, tosin pienen etsimisen jälkeen. Hauskan tästä teki se, että kyseisellä paikalla oli aikoinaan ollut autoromuttamo ja totta totisesti oli Taunuksen romun osa maan peitossa jonka päällä oli sitten kaadettu koivuja. Vaati tosiaan etsimistä ja miettimistä vaan saatiin kirjaus tästäkin. Tämäkin oli tosi kekseliäs ja hauska toteutus. 

Neljäs kätkö löytyi taas metsän siimeksestä ja siihenkin saimme laittaa puumerkkimme. Tässähän onkin kohta puoli Kokkolaa valloitettu. Matkamme jatkui ja viidennen löysimme jonkin maston lähettyviltä. Kaikki tältä alueelta tuli löydettyä joten oli aika palata takaisin autolle.

Koska Ukkokullalla oli tässä vaiheessa jo akku loppunut puhelimesta, niin jouduimme olemaan mun suunnistamana mun puhelimella tai ihan vaan mun suunnistustaidoilla jotka ei sitten todellakaan ole kaikkein parhaimmat. Jos satutte muistamaan kertomani kokemuksemme suunnistus matkastamme joka kesti vaatimattomat kolme tuntia pelkkää tuskaa metsässä!! 

Nytkin päätin, että tuonne mennään, oli siinä polkua tai ei. Mähän vaikka teen sen polun siihen. Ja niin mä jouduin tekemäänkin. Ei löydetty oikealle tielle, mutta löydettiin hienot ”hiekkasärjet” joissa oli oikein mukavaa viettää ”rantalomaa” ja napata muutama kuvakin. Ja löysin jonkun hylkäämät kauniit aurinkolasitkin jotka nappasin päähäni. Ei muuta kuin kuvaamaan. Ja mä nauroin taas maha kipeänä, että meillä vaan onkin hauska huumorintaju, ainakin omasta mielestämme.

Tämän suuren joen varrella oli kuvauspaikkamme :-)

Uskokaa tai älkää, mutta me löydettiin lopulta sieltä(kin) pois ja päästiin autolle. Kävimme välillä kaupassa tankkaamassa evästä kun alkoi hiukomaan tää kaikki metsässä ravaaminen. Vaan ei me tähän(kään) vielä lopetettu kätköjen hakemista vaan kävimme poimimassa ne kuntopolun viisi kätköä pois kuleksimasta. Niistä ei ole sen enempää kerrottavaa kuin, että ne oli erilaisissa puissa. Oli kahdessa kuusessa, katajassa, haavassa (kait) sekä männyssä. Nämä kun oli haettu, olisi vielä ollut bonuskätkö jonka koordinaatit sai näiden kätköjen vihjeistä. Enää näin viiden tunnin rämpimisen jälkeen ei jaksanut ajatellakaan mitään bonuksia. Ellei ne olis sattuneet olemaan jotain syömistä.

Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Tulihan taas naurettua, ei painanut mieltä syöpä eikä tissi eikä tissitömyys. Ei siellä metsässä kukaan tule kyselee onko sulla molemmat tissit tai sairastatko jotain. Vaan tarkemmin ajatellen, ei multa ole missään muuallakaan kysytty onko mulla molemmat tissit tallella. Ihan alkaa tuntumaan ettei ketään kiinnostakaan mun tissini, ei muita kuin mua (ja ehkä vähän Ukkokultaa). Aika mukava ajatus, en olekaan kummajainen (ainakaan niin kauan kun pidän vaatteet päälläni). Ja pidänhän mä, en niitä ainakaan ulkona riisu.

Itse asiassa pidän jatkuvasti jopa pipoakin päässä, en sen takia että kaljuani häpeäisin vaan koska tuulessa tulee ikävän kylmä. Ja näin ollessa taas viikko jolloin valkosolut on matalimmillaan, ei ole syytä vilustua eikä saada muutakaan pöpöä. Näin lomalla kun haluaa välttää sairaalareissut. Ja muulloinkin, viime kertainen sairaalareissu kun on vielä tuoreessa muistissa. Kun melkein kuolin nälkään. Joo, mä en halua kokea sitä uudelleen, pidän sitten mieluimmin pipoa päässäni. Ja varon pöpöjä. Ja hämähäkkejä. Ja lihansyöjämuurahaisia. Ja käärmeitä. Ja ja ja ja...

Kesälomalla ollaan

Torstai 11.8

Lomapäivä nro neljä ja tänään lähdetään ajelemaan kohti Kokkolaa. Ollaan päätetty ettei pidetä mitään kiirettä eikä suunnitella aikataulua. Hiljaa mielessäni ajattelin kuitenkin, että kympiltä kun lähdetään, niin hyvä on. No, lähdettiin puoli yksitoista joten heti oltiin myöhässä aikataulusta jota ei ollut.

Matkaan lähti kasseja niin, että hyvä kun autoon mahtui. Mä olen niin onnellinen siitä ettei tarvitse mennä junalla ja ei tarvitse miettiä mitä mukaani otan,  niin otan kaiken mahdollisen ja muutaman mahdottomankin asian. Koska koskaan ei voi tietää mitä matkalla tapahtuu. Saatat vaikka oksentaa syliisi seitsemän kertaa matkan aikana ja mitäs sitten laitat päällesi kun pitäisi saada se kahdeksas puhdas vaatekerta? Aloitatko ensimmäisistä oksennetuista vaatteista vai mitä teet? Arvasin, et säkään haluaisi pukea oksennuksessa olevia vaatteita päällesi, kuten en minäkään. Onko mulle sitten koskaan sattunut sellaista? No ei, mutta enhän mä voi tietää milloin on eka kerta ja koska mulla on auto alla, niin on hyvä varautua.

Ei niin, suoraan syliin vaan :-)

Eka pysähdys on vajaa kymmenen kilometriä kotoa. Joo, mä en oksentanut syliini eikä ollut pissahätä vaan Ukkokulta halusi pysähtyä etsimään ekaa geokätköä (olimme sopineet, että matkalla voimme niitä etsiä). No, ei löytynyt joten jatkoimme matkaa ja pääsimme Nokialle saakka ennen  seuraava taukoa jolloin kävin pissillä ja hakemassa kahvin. Ukkokulta kävi kans kahvilan puolella, mutta ei antanut täydellistä raporttia mitä muuta siellä teki, mutta jos jotakin kiinnostaa, niin voin asiasta kysyä. Matkamme siis jatkui, vierellä olevan kodin terran parkkikselle jossa oli kuulemma helppo kätkö. No, ei ollut tai sitten oli hakijoissa vika (tiimikaverini yhdessä etsivät samalla kuin mä nautin kahvistani autossa) ja unohdimme sen kätkön ja jatkoimme matkaa. Ilmeisen sekaisin sai kätkö jota ei edes löytnyt, koska eksyimme ja jouduimme aivan väärälle tielle. No, sekin tie vei meidät Seinäjoelle vaikka tosin aivan hiton monen mutkan jälkeen.

Tässä menee wasabisipsiä jotka ei edes maistuneet juurikaan miltään, mutta ne oli kuitenkin hetkessä syöty :-)

Ukkokulta katseli aina välillä kännyänsä ja ilmotti missä olisi kätköjä tarjolla. Eka joka sitten löydettiin (kaksi edellistä jäi löytämättä) sijaitsi Kurun kirkolla. Nyt ette sitten todellakaan kysykö missä Kuru on, koska mulla ei ole mitään aavistustakaan. Katsokaa Googlesta jos kiinnostaa. Niin me siis kurvasimme Kuruun ja sen kirkolle. Kätkö ei ihan kirkon sisältä löytynyt vaan viereisestä rakennuksesta. Just kun astuimme autosta ulos, niin sade yllätti. Kastuimme oikein kunnolla, mutta ei haitannut. Kuru oli valloitettu.

Tiimikaverimme oli kuin uitettu koira :-)

Sateesta selvitty autoon takaisin :-)

Matkamme jatkui ja seuraavan kätkön paikan Ukkokulta bongasi Kurjenjärveltä jossa oli Virtain lintutorni. Syy miksi menimme juurikin tänne, oli se, että tämän kätkön tiedoissa oli roosanauha. Se sykähdytti sydämiämme. Tarinaa rosanauhan taustalle emme saaneet tietää, mutta kätkön kävimme kirjaamassa.

Lintutorniin en itse uskaltanut kiivetä, koska olen korkeanpaikan kammoinen. Ukkokulta ja Wilma sinne yhdessä kiipesi (oikeasti toinen kantoi toista, itse saatte arvata kummin päin meni).  Minä kuvasin samalla maisemia ja bongasin kätkönkin. Ja lähtiessämme sieltä vasta tajusin mitä valtavia muurahaisia siellä olikaan. Ne oli aivan mielettömiä, yksi muurahainen melkein meikäläisen jalan kokoinen. Ei sellaisia montaa mahdu samaan aikaan kinttua pitkin kiipeämään ja saavat aikamoista ripaskaa aikaiseksi. Olen varma, että olivat jotain lihansyöjämuurajaisia, mutantteja jotka eivät meinanneet kuollakaan sitten millään. Hyvä ettei kirvestä tarvinut niiden listimiseen. Varoituksen sanana, jos olette menossa Kurjenjärven ohitse, niin painakaa kaasua lintutornin kohdalla.  Meinaan te ette halua törmätä niihin olioihin. Näen varmasti niistä muurahaisista painajaisia vielä vuosi!!

Tiimikaverimme muisti taas kesken kaiken olevansa kaupunkilaiskoira tai sitten häntäkin pelotti ne lihassyöjämuurahaiset.

Löysimme vihdoin Seinäjoelle menevän tien ja lopulta myös itse Seinäjoelle. Oli tarkoituksena mennä kokeilemaan Seinäjoen Fitwokia. Jos satutte menemään/olemaan Tampereella/Seinäjoella tai Oulussa ja olette vailla hyvää ja antoisaa ruokapaikkaa niin suosittelen lämmöllä Fitwokia. Täältä voitte käydä lukemassa lisää. Niin me siis menimme sinne ja tilasin ruoat mukaan (söimme autossa) ja eväät nautittuamme jatkoimme matkaa. Vielä oli matkaa kuitenkin reilu sata kilometriä.

Ruokaa, mä melkein kuolinkin jo nälkään :-)

Matkalla pysähdyimme vielä muutamalle kätkölle. Toinen oli kauniin järven rannalla ja nappasinkin kuvan sieltä kun sattui sateenkaarikin näkymään. Oli tosin niin hentoinen, ettei sen päästä olisi varmasti löytynyt kummoistakaan rahasankoa, joten en viitsinyt lähteä edes etsimään. 

Toinen kätkö oli myös levähdyspaikalla, tosin toisen levähdyspaikan ja sen viereisessä metsässä joka oli muuten roskaa täynnä, Ihmeesti ei tunnu ihmiset tajuavan mihin roskat ja jätteet viedään. Ei tietääkseni niiden paikka ole metsässä. Olen aina luullut, että ne viedään kaatopaikalle, mutta ehkä mä olen väärässä. Ainakin kaiken sen paskan määrästä päätellen voisin luulla olevani väärässä.

Tämä ei ole roska, vaikka metsästä löytyikin. Tämä on Ukkokulta :-)

Päivän saldo oli siis reilu 500km (okey, pari kilsaa yli 500), neljä kätköä, puutunut perse, hyvä mieli ja paljon naurua. Ei pöllömpi lomapäivä siis.

Perjantai 12.8

Aloitan aamuni sauvakävellen.Tarkoituksena tehdä tunnin lenkki ja jo alkoi hymyilyttää. Vaan ei hymyilytä kauaa, kun iskee kamala hätä. Ja en sitten tarkoita nälänhätää vaan just sitä, tiedät varmaan. Se jonka ei soisi iskevän silloin, kun matkaa on aivan liian paljon. Iskee paniikki, mitä hittoa mä teen? Ei ole paperia mukana, olen asutuksen keskellä, ei ole mitään paikkaa minne mennä. Mukana on ainoastaan piposi joka on päässäsi ja koirankakkapusseja taskussasi. Mutta miten asian hoitaisin, perse paljaana en todellakaan meinaa olla missään. Näen meinaan jo lehtien otsikot, kalju akka vilahteli asuinalueella perse paljaana. Ja otsikot eivät taatusti jäisi paikallislehtien etusivulle vaan se loistaisi netissä jokaisen ihailemana, mun perseeni. Joo, ei kiitos. Väkisinkin käy mielessä sananlasku: Tuli hätä käteen, mutta siitä selviämme käden käänteessä. Ei juma, ei todellakaan tule käteen, mielummin vaikka housuun!!

Mutta entä voisiko pipoa käyttää hyväkseen? Mutta minne sen sitten laittaisin? Takaisin päähänikö? Niin, että tuotos valuisi pitkin korvia? Tämäkään ei oikein houkuttanut joten yritin laulamalla saada asian pois mielestäni. Vaan ei tullut kyllä mitään kappaletta mieleeni. Jouduin pysähtelemään ja olemaan kyykyssä, välillä istuin matkan varrella olevalla penkillä. Ei voinut kauaa olla paikallaan, oli pakko jatkaa matkaa. Onneks ei ollut enää pitkälti. Lopun matkaa mä todellakin vedin perse piukeena ja jos kiinnostaa niin selvisin puhtain pöksyin perille saakka.

Aamupalan jälkeen lähdemme koiruuksien kanssa ulos (faijallani on myös koira, Junnu nimeltään) ja koska olemme uudessa paikassa kätköilyn suhteen, pitää tietenkin etsiä muutaman kätköt lenkkireitin varrelta. Löydämmekin niitä kolme kappaletta. Meillä on Ukkokullan kanssa hiukan erilainen tyyli etsiä niitä. Meitsi säntää sinne tänne katsoen missä suunnassa metrit vähenee kohteeseen nähden ja Ukkokulta sitten katsoo tarkemmin minne suuntaan oikeasti kuuluu mennä. Niin tai näin, useimmiten pääsemme samaan paikkaan ja sitten vaan tarkemmin etsimään. Ja tätä enemmän tehdessä sitä kehittyy sellainen ”kätkösilmä”, osaa jo vähän miettiä missä se voisi olla. On meillä niitä paikkoja joita ei olla löydetty, mutta onneksi on löydettyjä kätköjä vielä ollut enemmän, muuten tää olisi varmasti loppunut jo kauan aikaan sitten.

Tiimimme kasvoi väliaikaisesti yhdellä jäsenellä :-)

Päivällä käymme katsastamassa automme. Aikaa ei oltu varattu etukäteen, mutta jäätiin odottamaan omaa vuoroamme. Ja mikäs siinä oli odotellessa, kun saimme istua hyvillä sohvilla, juoda kahvia/teetä(kaakaota/mehua, syödä jädeä/keksiä ja lueskella lehtiä. Vihdoin oli automme vuoro ja katsastus miehen tullessa takaisin kysyi hän meiltä kaikilta kolmelta, että kuka on kuski autolle. Jokainen katseli toisiaan ja yritti sanoa, että toi, ei kun toi, no en mä ainakaan. Katsastusmiestä alkoi naurattamaan ja sanoi, että kuka vaan, mutta autossa ei ole mitään vikaa vaan meni kirkkaasti läpi. Sitten olimmekin jokainen ottamassa avaimia takaisin, kummasti alkoikin kelpaamaan.

Tämä ei valitettavasti toiminut, mutta oli kiva sisustus kyllä :-)

Iltasella taas koirien kanssa ulkona ollessamme kävimme katsomassa parit kätköt. Toinen oli paikallisen 4H-kerhon tilojen lähettyvillä ja samalla pääsimme moikkaamaan paria hevosta, kanaa ja lampaita. Ollessani ottamassa lampaista kuvia lähtivät he karkuun.  Ukkokulta tokaisi niille: ”Säikähdittekö te kun Aikku lähesty?Älkää välittäkö, mulla tulee kans aina välillä sama tunne.” Varsin vitsikäs tuo Ukkokultani!!