Hauskan pitoa ja kätköilyä

Lauantai 13.8

Heti aamusta kuulen sen mitä ei näin aamusta haluaisi kuulla, vesisateen!! Ajatuksena oli, että tänään olisimme käyneet poimimassa muutamat lähikätköt, mutta sade sotkee suunnitelmat. Joutuu pyhittämään tämä(kin) päivän olympialaisille. Toisaalta ei se haittaa, koska eilen alkoi yleisurheilu. Mutta satoi tai ei, niin ulos oli mentävä, ainakin isomman koiruuden kanssa. Meidän Wilma kun on sellainen hieno helma, ettei hän sateessa voi turkkiaan kastella!

Niinpä mä lähdin Junnun kanssa ulos, vaan ei siitäkään meinannut mitään tulla. Hän kun joutui pysähtelemään metrin välein katsomaan joko muu seurue (Wilma ja Ukkokulta) tulisivat takana. Hän ei voinut ymmärtää, mikseivät he olleet mukana. Turhaan siinä on selittää, että toiset ovat sokerista tehty eikä voineet ulkoilla sateella. Ei meidänkään lenkki ollut samanlainen kuin normaalisti aamuisin. Kymmeniä kiloja koiraa on meinaan ikävää vetää perässään. Kuusi kiloa koiraa vaikka kantaa tarvittaessa, mutta ei kymmeniä kiloja, ei ainakaan tällä kipeällä/kireällä kädelläni. Tulihan taas todistettua mitä on koiran ilma (ei meidän koiran) ja miltä tuntuu olla kuin uitettu koira. Ei mukavalta!!

Tässä ollaan menossa sekä tulossa

Päivä menee enemmän tai vähemmän sisällä sateen takia. Ehdin hyvin päivittämään blogia joka meinaa laahata koko aika viikon jälkijunassa. Vaan ei ihan joka päivä ehdi tätä kirjoittelemaan, sitten kun aloittaa niin siinä meneekin tunti tai pari (tätä kirjoittaessani meni pari tuntia). Niin tälläkin kertaa ja niin saadaan päivä kivasti vietettyä. Kun sade lakkaa lähdemme katselemaan niitä lähellä olevia geokätköjä. Otamme koirat mukaan, nyt he taas kävelevät reippaasti, onhan molemmat mukana eikä heidän tarvitse etsiä toisiaan tai meitäkään koska mekin ollaan matkassa mukana.

Löydämme ensimmäisen kätkön paikallisen karaokebaarin läheltä. Hyvä ettei oltu kätköä piilotettu baaritiskille, olis jäänyt ainakin multa hakematta se. Meikäläisen kiipeillessä aidan päällä sai paikalliset laulajaihmeet ja heidän kaverinsa ihmettelemistä. No, ihan sama, kätkö löydetty ja voidaan jatkaa matkaa. Eikä muuten hetkeäkään liian myöhään. Kännissä, nuotin vierestä ulistu aikuinen nainen on liikaa, ainakin siihen aikaan, kuudelta illalla koiria ulkoiluttaessasi!!

Seuraava kätkö löytyikin ihan lähettyviltä. Matkalla sinne näimme paikallista dramatiikkaa. Polliisit esittelivät paikallisille maahanmuuttajille autonsa sisustusta ja varmasti saivat tutustua myös paikallisen poliisilaitoksen makuutiloihinkin ja eväisiin. Ja sitten vielä sanotaan, ettei meillä olla vieraanvaraisia ja pidetä vieraista huolta. Mun mielestä toi oli vieraanvaraisuutta parhaimmillaan.

Kätkö löytyi bussipysäkiltä. Ei, hän ei ollut odottamassa bussia jota ei tullut vaan hän köllötteli päivää katoksen katolla. Hiukan hankala paikka tietty majaansa pitää, mutta tyylinsä kaikilla. Jos kätkö haluaa olla bussikatoksen katolla niin mikä minä olen sitä arvostelemaan. Olkoon siellä ja nauttikoon, ei ainakaan kastu jos sattuu tulemaan koiran ilma, joka tänään olikin. Olisin minäkin voinut silloin seistä katoksen alla vaan enpä seissyt vaan olin perästä vedettävän koiran kanssa lenkillä.

Kolmas kätkö olikin sitten paikallisen lämpökeskuksen lähellä. Tää oli kyllä meitä ovelampi. Ei antanut itseään löytää, ei sitten millään vaikka kuinka sitä etsimme. Koirat siinä haistelivat ja tutustuivat paikkoihin samalla ja sitten Wilmaa kohtasi jokin kamala joka hyökkäsi hänen varpaisiinsa. En tiedä mitä kävi, mutta Wilma raukka ei suostunut enää yhtään astumaan oikealla takatassullaan. Hän harotti varpaitaan ja yritti nuolla sitä koko aika. Nappasin Wilman syliini ja sitten lähdettiin. Kaikki maailman kauhuskenaariot pyöri päässä siitä miten huonosti tässä saattaa käydä. Välillä yritin jos kävelisi itsekseen, mutta ei. Ukkokulta otti ja kantoi hänet perille. Ei tullut siinä paniikissa mieleen, että toinen olisi voinut jäädä sinne ja toinen olisi hakenut auton sillä aikaa. Paniikki ja pakokauhu kun iskee, niin ei siinä kyllä järkevästi ajatella. 

Wilma saatiin onnellisesti kotiin saakka. Ilta kului häntä koko aika tarkkaillen. Illan edetessä hän alkoi taas tassuaan käyttää joten selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mietittiin, että olisiko jokin muurahainen (lihansyöjä sellainen) pistänyt häntä tassuun tai sitten jokin maa-ampiainen. Toisaalta hänen tassunsa ei ollut turvoksissa, ei vuotanut mitään eikä muutenkaan mitään näkyvää ollut. Ehkä häntä vaan kyllästytti kävellä ja näin sai kyydin takaisin kotiin. Tai sitten on jo aivan kyllästynyt geokätköilyyn ja halusi lähteä. Pitääkin näköjään lukea tiimin kanssa tiimin säännöt uudestaan. Muistelen kyllä, että siellä oli pienellä räntätty teksti huijaaminen kielletty kätkön etsimisen alkaessa kyllästyttämään. Pitänee lukea kyseinen kohta uudestaan tiimimme jäsenelle!!

Illalla käymme vielä Junnun kanssa katsastamassa yhden kätkön läheisellä golf-kentällä. Tällä kertaa häntä ei tarvitse vetää perässään. Hänkin tietää, ettei Wilma voi nyt lenkkeillä kipeällä tassullaan. Nautimme toistemme seurasta, itsekin saan kerrankin lenkkeillä koiran kokoisen koiran kanssa. Wilma kun enemmänkin muistuttaa lelukoiraa (tätä ette sitten kerro hänelle). Kätkö löydetään ja palaamme kotiin. Päivän saldona on kolme kätköä ja yksi löytämätön. Tästä on hyvä jatkaa huomenna etsintöjä.

Sunnuntai 14.8

Tänään on hyvä päivä, niin hyvä kun siitä haluaa tehdä ja mähän haluan tästä hyvän päivän. Heti aamusta menen sauvakävelylle läheiselle metsätaipaleelle. Edellisestä kerrasta viisastuneena käyn ennen lähtöä jo vessassa ja pysyn kaukana asutuksesta. Menen siis läheiselle kuntopolulle ja en ainoastaan kävely mielessäni vaan joku ystävällisyydessään on piilottanut sinne myös useita kätköjä, tuolle peräti 1,8km lenkille. Käyn ensimmäisen kätkön paikallistamassa ja jatkan matkaani. Ihanaa kun jalkojen alla on jotain muuta kuin asvalttia. Paljon mieluimmin lenkkeilen metsässä/pururadalla kuin maantiellä. Niveleni kiittävät mua tästä!

Lenkistä suoriuduttuani on aamupalan ja koiralenkin aika. Jos ihmettelette miksi lenkkeilen itsekseni ja sen jälkeen vasta koiran kanssa, voin sanoa, että jos tuntisitte Wilman niin ette ihmettelisi. Hän kun ei normaalisti tule metsään ellei häntä sinne kanna. Ja jos tuleekin niin minuutin päästä haluaa syliin. Ja eilen huomasimme, että lenkkeily kuusi kiloa painavan koiran ollessa sylissä ei ole mua varten. Siitä johtuen siis lenkkeilen itsekseni ja sitten koiran kanssa.

Näiden jälkeen lähdemme Ukkokullan kanssa taas geokätköilemään. Ensiksi nappaamme metsästä (miksi kätköt on usein metsässä?) Tai miksi ne tulee etsittyä just silloin kun edellisenä päivänä on satanut kaatamalla koko päivän? On kuin suolla tarpoisi. Löydämme tämän ja jatkamme matkaa paikalliselle raviradalle. Tämäkään kätkö ei kauaan ole meiltä piilossa, vaan löydämme sen nopeaan. Paikka on kyllä parhaat päivänsä nähnyt, ehkä joskus viisikymmentä luvulla. Tai mistä mä tiedän, vaan oli siellä yksi kopukkakin liikenteessä.

Kukkuuuu!!

Seuraava etappi on siirtolapuutarha jonka ympärillä on viisi kätköä. Matkalla sinne pysähdymme ihailemaan paikallista, jo suljettua bensa-asemaa. No ei vaan, napataan yksi kätkö siitäkin pois kuljeksimasta. No eihän me sitä mukanamme viedä vaan jätetään kiltisti seuraaville löydettäväksi vaan saamme me omaan repertuaariin jo ties kuinka monennen löydön ja sehän on tässä hommassa tarkoituskin.

Tämän jälkeen menemme sinne siirtolapuutarhaan. Se onkin muuten varsin idyllinen paikka. Siellä olisi ollut muutama mökki myytävänäkin, mutta jätettiin nyt tarjoukset tekemättä. Vähän turhan pitkä matka olisi käydä mökkeilemässä siellä.

Eka kätkö löytyi metsästä (yllätys yllätys) ja se oli toteutukseltaan kyllä paras mihin olemme törmänneet. Sen eteen oltiin todellakin nähty vaivaa. Oli rakennettu ”linnunpönttö”, maalattu se ja sisälle laitettu hieno puupalikka johon kätkö kirjattiin. Palikassa oli tehty lyijykynille omat kolonsa. Pöntön ”ovessa” oli kiinnitetty pelotteeksi hämähäkki ja pöntön sisällä löytyi vielä purkillinen pikku hämähäkkejä. Todella mahtavasti keksitty ja ideoitu kätkö, tästä suuret plussat hänelle joka sen oli tehnyt.

Seuraava kätkö olikin perinteinen puussa oleva purkki, kirjattu löydetyksi. Kolmas oli sitten hiukan kinkkisempi ”Taunus koivun alla.” Sekin löydettiin, tosin pienen etsimisen jälkeen. Hauskan tästä teki se, että kyseisellä paikalla oli aikoinaan ollut autoromuttamo ja totta totisesti oli Taunuksen romun osa maan peitossa jonka päällä oli sitten kaadettu koivuja. Vaati tosiaan etsimistä ja miettimistä vaan saatiin kirjaus tästäkin. Tämäkin oli tosi kekseliäs ja hauska toteutus. 

Neljäs kätkö löytyi taas metsän siimeksestä ja siihenkin saimme laittaa puumerkkimme. Tässähän onkin kohta puoli Kokkolaa valloitettu. Matkamme jatkui ja viidennen löysimme jonkin maston lähettyviltä. Kaikki tältä alueelta tuli löydettyä joten oli aika palata takaisin autolle.

Koska Ukkokullalla oli tässä vaiheessa jo akku loppunut puhelimesta, niin jouduimme olemaan mun suunnistamana mun puhelimella tai ihan vaan mun suunnistustaidoilla jotka ei sitten todellakaan ole kaikkein parhaimmat. Jos satutte muistamaan kertomani kokemuksemme suunnistus matkastamme joka kesti vaatimattomat kolme tuntia pelkkää tuskaa metsässä!! 

Nytkin päätin, että tuonne mennään, oli siinä polkua tai ei. Mähän vaikka teen sen polun siihen. Ja niin mä jouduin tekemäänkin. Ei löydetty oikealle tielle, mutta löydettiin hienot ”hiekkasärjet” joissa oli oikein mukavaa viettää ”rantalomaa” ja napata muutama kuvakin. Ja löysin jonkun hylkäämät kauniit aurinkolasitkin jotka nappasin päähäni. Ei muuta kuin kuvaamaan. Ja mä nauroin taas maha kipeänä, että meillä vaan onkin hauska huumorintaju, ainakin omasta mielestämme.

Tämän suuren joen varrella oli kuvauspaikkamme :-)

Uskokaa tai älkää, mutta me löydettiin lopulta sieltä(kin) pois ja päästiin autolle. Kävimme välillä kaupassa tankkaamassa evästä kun alkoi hiukomaan tää kaikki metsässä ravaaminen. Vaan ei me tähän(kään) vielä lopetettu kätköjen hakemista vaan kävimme poimimassa ne kuntopolun viisi kätköä pois kuleksimasta. Niistä ei ole sen enempää kerrottavaa kuin, että ne oli erilaisissa puissa. Oli kahdessa kuusessa, katajassa, haavassa (kait) sekä männyssä. Nämä kun oli haettu, olisi vielä ollut bonuskätkö jonka koordinaatit sai näiden kätköjen vihjeistä. Enää näin viiden tunnin rämpimisen jälkeen ei jaksanut ajatellakaan mitään bonuksia. Ellei ne olis sattuneet olemaan jotain syömistä.

Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Tulihan taas naurettua, ei painanut mieltä syöpä eikä tissi eikä tissitömyys. Ei siellä metsässä kukaan tule kyselee onko sulla molemmat tissit tai sairastatko jotain. Vaan tarkemmin ajatellen, ei multa ole missään muuallakaan kysytty onko mulla molemmat tissit tallella. Ihan alkaa tuntumaan ettei ketään kiinnostakaan mun tissini, ei muita kuin mua (ja ehkä vähän Ukkokultaa). Aika mukava ajatus, en olekaan kummajainen (ainakaan niin kauan kun pidän vaatteet päälläni). Ja pidänhän mä, en niitä ainakaan ulkona riisu.

Itse asiassa pidän jatkuvasti jopa pipoakin päässä, en sen takia että kaljuani häpeäisin vaan koska tuulessa tulee ikävän kylmä. Ja näin ollessa taas viikko jolloin valkosolut on matalimmillaan, ei ole syytä vilustua eikä saada muutakaan pöpöä. Näin lomalla kun haluaa välttää sairaalareissut. Ja muulloinkin, viime kertainen sairaalareissu kun on vielä tuoreessa muistissa. Kun melkein kuolin nälkään. Joo, mä en halua kokea sitä uudelleen, pidän sitten mieluimmin pipoa päässäni. Ja varon pöpöjä. Ja hämähäkkejä. Ja lihansyöjämuurahaisia. Ja käärmeitä. Ja ja ja ja...

Kesälomalla ollaan

Torstai 11.8

Lomapäivä nro neljä ja tänään lähdetään ajelemaan kohti Kokkolaa. Ollaan päätetty ettei pidetä mitään kiirettä eikä suunnitella aikataulua. Hiljaa mielessäni ajattelin kuitenkin, että kympiltä kun lähdetään, niin hyvä on. No, lähdettiin puoli yksitoista joten heti oltiin myöhässä aikataulusta jota ei ollut.

Matkaan lähti kasseja niin, että hyvä kun autoon mahtui. Mä olen niin onnellinen siitä ettei tarvitse mennä junalla ja ei tarvitse miettiä mitä mukaani otan,  niin otan kaiken mahdollisen ja muutaman mahdottomankin asian. Koska koskaan ei voi tietää mitä matkalla tapahtuu. Saatat vaikka oksentaa syliisi seitsemän kertaa matkan aikana ja mitäs sitten laitat päällesi kun pitäisi saada se kahdeksas puhdas vaatekerta? Aloitatko ensimmäisistä oksennetuista vaatteista vai mitä teet? Arvasin, et säkään haluaisi pukea oksennuksessa olevia vaatteita päällesi, kuten en minäkään. Onko mulle sitten koskaan sattunut sellaista? No ei, mutta enhän mä voi tietää milloin on eka kerta ja koska mulla on auto alla, niin on hyvä varautua.

Ei niin, suoraan syliin vaan :-)

Eka pysähdys on vajaa kymmenen kilometriä kotoa. Joo, mä en oksentanut syliini eikä ollut pissahätä vaan Ukkokulta halusi pysähtyä etsimään ekaa geokätköä (olimme sopineet, että matkalla voimme niitä etsiä). No, ei löytynyt joten jatkoimme matkaa ja pääsimme Nokialle saakka ennen  seuraava taukoa jolloin kävin pissillä ja hakemassa kahvin. Ukkokulta kävi kans kahvilan puolella, mutta ei antanut täydellistä raporttia mitä muuta siellä teki, mutta jos jotakin kiinnostaa, niin voin asiasta kysyä. Matkamme siis jatkui, vierellä olevan kodin terran parkkikselle jossa oli kuulemma helppo kätkö. No, ei ollut tai sitten oli hakijoissa vika (tiimikaverini yhdessä etsivät samalla kuin mä nautin kahvistani autossa) ja unohdimme sen kätkön ja jatkoimme matkaa. Ilmeisen sekaisin sai kätkö jota ei edes löytnyt, koska eksyimme ja jouduimme aivan väärälle tielle. No, sekin tie vei meidät Seinäjoelle vaikka tosin aivan hiton monen mutkan jälkeen.

Tässä menee wasabisipsiä jotka ei edes maistuneet juurikaan miltään, mutta ne oli kuitenkin hetkessä syöty :-)

Ukkokulta katseli aina välillä kännyänsä ja ilmotti missä olisi kätköjä tarjolla. Eka joka sitten löydettiin (kaksi edellistä jäi löytämättä) sijaitsi Kurun kirkolla. Nyt ette sitten todellakaan kysykö missä Kuru on, koska mulla ei ole mitään aavistustakaan. Katsokaa Googlesta jos kiinnostaa. Niin me siis kurvasimme Kuruun ja sen kirkolle. Kätkö ei ihan kirkon sisältä löytynyt vaan viereisestä rakennuksesta. Just kun astuimme autosta ulos, niin sade yllätti. Kastuimme oikein kunnolla, mutta ei haitannut. Kuru oli valloitettu.

Tiimikaverimme oli kuin uitettu koira :-)

Sateesta selvitty autoon takaisin :-)

Matkamme jatkui ja seuraavan kätkön paikan Ukkokulta bongasi Kurjenjärveltä jossa oli Virtain lintutorni. Syy miksi menimme juurikin tänne, oli se, että tämän kätkön tiedoissa oli roosanauha. Se sykähdytti sydämiämme. Tarinaa rosanauhan taustalle emme saaneet tietää, mutta kätkön kävimme kirjaamassa.

Lintutorniin en itse uskaltanut kiivetä, koska olen korkeanpaikan kammoinen. Ukkokulta ja Wilma sinne yhdessä kiipesi (oikeasti toinen kantoi toista, itse saatte arvata kummin päin meni).  Minä kuvasin samalla maisemia ja bongasin kätkönkin. Ja lähtiessämme sieltä vasta tajusin mitä valtavia muurahaisia siellä olikaan. Ne oli aivan mielettömiä, yksi muurahainen melkein meikäläisen jalan kokoinen. Ei sellaisia montaa mahdu samaan aikaan kinttua pitkin kiipeämään ja saavat aikamoista ripaskaa aikaiseksi. Olen varma, että olivat jotain lihansyöjämuurajaisia, mutantteja jotka eivät meinanneet kuollakaan sitten millään. Hyvä ettei kirvestä tarvinut niiden listimiseen. Varoituksen sanana, jos olette menossa Kurjenjärven ohitse, niin painakaa kaasua lintutornin kohdalla.  Meinaan te ette halua törmätä niihin olioihin. Näen varmasti niistä muurahaisista painajaisia vielä vuosi!!

Tiimikaverimme muisti taas kesken kaiken olevansa kaupunkilaiskoira tai sitten häntäkin pelotti ne lihassyöjämuurahaiset.

Löysimme vihdoin Seinäjoelle menevän tien ja lopulta myös itse Seinäjoelle. Oli tarkoituksena mennä kokeilemaan Seinäjoen Fitwokia. Jos satutte menemään/olemaan Tampereella/Seinäjoella tai Oulussa ja olette vailla hyvää ja antoisaa ruokapaikkaa niin suosittelen lämmöllä Fitwokia. Täältä voitte käydä lukemassa lisää. Niin me siis menimme sinne ja tilasin ruoat mukaan (söimme autossa) ja eväät nautittuamme jatkoimme matkaa. Vielä oli matkaa kuitenkin reilu sata kilometriä.

Ruokaa, mä melkein kuolinkin jo nälkään :-)

Matkalla pysähdyimme vielä muutamalle kätkölle. Toinen oli kauniin järven rannalla ja nappasinkin kuvan sieltä kun sattui sateenkaarikin näkymään. Oli tosin niin hentoinen, ettei sen päästä olisi varmasti löytynyt kummoistakaan rahasankoa, joten en viitsinyt lähteä edes etsimään. 

Toinen kätkö oli myös levähdyspaikalla, tosin toisen levähdyspaikan ja sen viereisessä metsässä joka oli muuten roskaa täynnä, Ihmeesti ei tunnu ihmiset tajuavan mihin roskat ja jätteet viedään. Ei tietääkseni niiden paikka ole metsässä. Olen aina luullut, että ne viedään kaatopaikalle, mutta ehkä mä olen väärässä. Ainakin kaiken sen paskan määrästä päätellen voisin luulla olevani väärässä.

Tämä ei ole roska, vaikka metsästä löytyikin. Tämä on Ukkokulta :-)

Päivän saldo oli siis reilu 500km (okey, pari kilsaa yli 500), neljä kätköä, puutunut perse, hyvä mieli ja paljon naurua. Ei pöllömpi lomapäivä siis.

Perjantai 12.8

Aloitan aamuni sauvakävellen.Tarkoituksena tehdä tunnin lenkki ja jo alkoi hymyilyttää. Vaan ei hymyilytä kauaa, kun iskee kamala hätä. Ja en sitten tarkoita nälänhätää vaan just sitä, tiedät varmaan. Se jonka ei soisi iskevän silloin, kun matkaa on aivan liian paljon. Iskee paniikki, mitä hittoa mä teen? Ei ole paperia mukana, olen asutuksen keskellä, ei ole mitään paikkaa minne mennä. Mukana on ainoastaan piposi joka on päässäsi ja koirankakkapusseja taskussasi. Mutta miten asian hoitaisin, perse paljaana en todellakaan meinaa olla missään. Näen meinaan jo lehtien otsikot, kalju akka vilahteli asuinalueella perse paljaana. Ja otsikot eivät taatusti jäisi paikallislehtien etusivulle vaan se loistaisi netissä jokaisen ihailemana, mun perseeni. Joo, ei kiitos. Väkisinkin käy mielessä sananlasku: Tuli hätä käteen, mutta siitä selviämme käden käänteessä. Ei juma, ei todellakaan tule käteen, mielummin vaikka housuun!!

Mutta entä voisiko pipoa käyttää hyväkseen? Mutta minne sen sitten laittaisin? Takaisin päähänikö? Niin, että tuotos valuisi pitkin korvia? Tämäkään ei oikein houkuttanut joten yritin laulamalla saada asian pois mielestäni. Vaan ei tullut kyllä mitään kappaletta mieleeni. Jouduin pysähtelemään ja olemaan kyykyssä, välillä istuin matkan varrella olevalla penkillä. Ei voinut kauaa olla paikallaan, oli pakko jatkaa matkaa. Onneks ei ollut enää pitkälti. Lopun matkaa mä todellakin vedin perse piukeena ja jos kiinnostaa niin selvisin puhtain pöksyin perille saakka.

Aamupalan jälkeen lähdemme koiruuksien kanssa ulos (faijallani on myös koira, Junnu nimeltään) ja koska olemme uudessa paikassa kätköilyn suhteen, pitää tietenkin etsiä muutaman kätköt lenkkireitin varrelta. Löydämmekin niitä kolme kappaletta. Meillä on Ukkokullan kanssa hiukan erilainen tyyli etsiä niitä. Meitsi säntää sinne tänne katsoen missä suunnassa metrit vähenee kohteeseen nähden ja Ukkokulta sitten katsoo tarkemmin minne suuntaan oikeasti kuuluu mennä. Niin tai näin, useimmiten pääsemme samaan paikkaan ja sitten vaan tarkemmin etsimään. Ja tätä enemmän tehdessä sitä kehittyy sellainen ”kätkösilmä”, osaa jo vähän miettiä missä se voisi olla. On meillä niitä paikkoja joita ei olla löydetty, mutta onneksi on löydettyjä kätköjä vielä ollut enemmän, muuten tää olisi varmasti loppunut jo kauan aikaan sitten.

Tiimimme kasvoi väliaikaisesti yhdellä jäsenellä :-)

Päivällä käymme katsastamassa automme. Aikaa ei oltu varattu etukäteen, mutta jäätiin odottamaan omaa vuoroamme. Ja mikäs siinä oli odotellessa, kun saimme istua hyvillä sohvilla, juoda kahvia/teetä(kaakaota/mehua, syödä jädeä/keksiä ja lueskella lehtiä. Vihdoin oli automme vuoro ja katsastus miehen tullessa takaisin kysyi hän meiltä kaikilta kolmelta, että kuka on kuski autolle. Jokainen katseli toisiaan ja yritti sanoa, että toi, ei kun toi, no en mä ainakaan. Katsastusmiestä alkoi naurattamaan ja sanoi, että kuka vaan, mutta autossa ei ole mitään vikaa vaan meni kirkkaasti läpi. Sitten olimmekin jokainen ottamassa avaimia takaisin, kummasti alkoikin kelpaamaan.

Tämä ei valitettavasti toiminut, mutta oli kiva sisustus kyllä :-)

Iltasella taas koirien kanssa ulkona ollessamme kävimme katsomassa parit kätköt. Toinen oli paikallisen 4H-kerhon tilojen lähettyvillä ja samalla pääsimme moikkaamaan paria hevosta, kanaa ja lampaita. Ollessani ottamassa lampaista kuvia lähtivät he karkuun.  Ukkokulta tokaisi niille: ”Säikähdittekö te kun Aikku lähesty?Älkää välittäkö, mulla tulee kans aina välillä sama tunne.” Varsin vitsikäs tuo Ukkokultani!!

V-ä-s-y-t-t-ä-ä

Sunnuntai 7.8

On viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kesäkuussa jäädessäni sairaslomalle tissin leikkauksen takia, ajattelin, etten halua lomaa heti miten pitää sen jälkeen. Niin vaan mieli muuttunut, koska ei kesäkuun saikku ihan lomasta mennyt. Sitä kärvisteli kivuissa ja säryissä, siinä kamalassa 37 asteen kuumeessa, josta voit käydä lukemassa täältä. Joten, nyt olen iloinen siitä etten kysynyt lomani siirtoa. Olinpas kaukaa viisas.

Saan työkaveriltani ostaa punaviinimarjoja, hänen lapsiensa poimimia. Mullahan on jo pakastin täynnä marjoja, mutta vielä sinne mahtui. Nyt tosin alkaa olemaan jo hiukan tiukkaa tilan kanssa, mutta vielä on puolukat saatava. Sulatan pakastimenkin, tässä mennään vähän niin kuin perse edellä puuhun. Eka hankitaan pakastin täyteen marjaa ja sen jälkeen aletaan sulattamaan sitä. Mutta mitäs sillä väliä millä edellä sinne puuhun mennään, eikös vaan ole pääasia että sinne mennään? Ja marjaa riittää pitkin talvea, se on kans vähän niin kuin pääasia.

Iltapäivästä alkaa väsyttämään, taitaa ”väsymyspäivät” alkaa aiemmin kuin viimeks. Viime kerralla ne alkoi vasta maanantaina, nyt jo sunnuntaina. Kortisonia kun syödään samaan aikaan sytostaattitiputuksen kanssa niin sen loppuminen pistää kropan aivan sekaisin. Jo muutaman päivän kortisonikuuri saa sen ihan sekaisin, mitä ihmettä se mahtaa tehdä jos sitä joutuis syömään enemmän ja useammin. Todellakin toivon etten joudu koskaan kokemaan. Tämä väsymys meinaan on sellaista lajia,  ettei se meinaa mennä levolla ohi, aina vaan tuntuu, että tossu painaa. No, antaa painaa vaan, mulla on loma.

Alkaa orastava päänsärky vaivaamaan. Onko nyt tulossa sivuoireita? Mahtaako tulla muutakin kuin päänsärkyä? Keuhkoissa tuntuu taas, hengittäminen on jälleen heikompaa kuin normaalisti. Ei kuitenkaan ihan niin pahaa kuin viimeksi, tän kanssa sietää olla. Jotta saisin nukuttua ”pienet” päikkärit lähtee Ukkokulta tiimi kaverinsa kanssa kätköilemään. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja nukun toista tuntia. Illalla mennessäni nukkumaan en edes huomaa nukkuneeni päikkäreitä. Tää kortisoni, tää vie järjen.

Tiimikaverini olivat löytäneet kätköjä, ei siis hukka reissu :-)

Maanantai 8.8

Aloitetaan aamu parturin hommilla. Vaikka tukka lähtenyt niin sitä kasvaa kuitenkin takaisinkin. Se on hentoa sänkeä, mutta haluan siitäkin eroon. En halua itselleni sinne tänne siiltä, se olisi turhan eksoottista, joten leikataan kaikki pois. Ukkokulta auttaa mua sheivaamaan kaljuni. Tää on jotensakin niin huvittavaa, ajella jo valmista kaljuaan. Mutta jos pidetään kalju, niin pidetään kunnolla ja pidetään tyylillä. Ei mitään puoliksi tehtyä vaan täysillä. Olenhan niin on-off ihminen, myös kaljuni kanssa.

Parturi hommien jälkeen menen fyssarille. Ensinnäkin ei mene sellaista junaa,  johon olin kuvitellut meneväni ja seuraava jolla pääsen lähtemään on myöhässä. Tästä johtuen joudun melkeenpä juoksemaan paikan päälle. Olen tasan kympiltä paikalla, jonkun kellon mukaan. Jonkun toisen mukaan olen pahasti myöhässä, riippuu mistä kellosta haluaa aikansa tarkistaa. Itse asiassa olen sisällä tasan klo 10 ja ulkonakin jo 10 yli. Vakkari fyssari on lomalla ja sijainen haluaa ennen hoitoa katsoa kättäni. Pyytää nostamaan kädet ylös. Huokaisee ja sanoo, että näkeehän sen korvillakin, että käteni on todella kireä. Ja sitä se tosiaan taas on. Äänitehostusten saattelemana saa kättä aukaistua, naps naps naps. Ja on heti helpompi olla taas. Käteni on käsittelyn jälkeen kuin kuhmuista perunapeltoa, kuivuneet imusuonet on katkaistu ja neste lähtee taas kiertämään.  Käteni ei ole kaunis näky, mutta en ajatellut sitä kenellekään nyt esitellä. 

Menen kotiin ja mitä siellä teen, menen nukkumaan.

Koko päivä menee välillä nukkuen ja välillä olympialaisia katsoen. Olen kaikki ruokainen urheiluhullu kun on kyse olympialaisista. Mulle kelpaa ammunta, ratsastus, koskenlasku, rugby, ihan mikä vaan laji. Mä jaksan katsoa, mua kiinnostaa kaikki. Mitään en niistä ymmärrä, mutta katsoa sitä, kuinka toiset antavat kaikkensa, elävät unelmaansa ja ovat tehneet varmasti tuhansia tunteja töitä asiansa eteen, sitä mä jaksan katsoa ja ihailla.

Ja samalla jaksan kauhistella näiden olympialaisten hintaa, kuinka jumalattoman paljon niihin satsataan rahaa vain muutaman viikon tähden. Jokaiseen lajiin täytyy olla omat areenansa, katsomonsa ja kenttänsä. On ratsastukselle omansa, golfille tehty järjettömän suuret kentät, on ammunnalle, uinnille, voimistelijoille, hitto lajille kuin lajille omat paikkansa. Ja mitä niille tehdään näiden jälkeen? Jäävät tyhjilleen seisomaan, rapistuvat käyttämättömänä ja rahat mene täysin hukkaan. Onko köyhällä maalla oikeasti rahaa tuollaiseen? Eikö nekin rahat voitaisi laittaa maan kehitykseen, köyhien auttamiseen jne jne. Urheilu on hieno asia joo, mutta hei, on vähän eri asia urheilla silloin aikoinaan kun olympialaiset on keksitty. Nykyään lajeja on tuhottomasti ja lisää pukkaa. Ja niille pitää jälleen rakentaa uudet paikat missä niitä toteutetaan ja vain sen takia, että penkkiurheilijat saisivat oikeita urheilijoita ihailla ja maata itse perse homeessa sohvalla, aivan kuten minäkin.

Mietin myös urheilijoiden huoltoa. Kuinka hiton paljon menee safkaa heidän kaikkien ruokkimiseen? Siinä ei paljon tunnu muutama kilo riisiä eikä parit kanapalat, niitä menee varmasti tuhansia kiloja. Ja se paskan haju mikä heistä kaikista lähtee, huh että mahtaa parsakaali haista. Entäs sitten siivouskulut? Menee lakanaa jos toistakin, siinä on siivoojilla pönttöjä pestävänä. No nää mietteet ei kuulu mitenkään urheiluun vaan tulee muuten vaan mieleen. Unohdan tällaiset ajatukset ja jatkan urheilun katsomista ja siitä nauttimista. Onhan vielä ihanan monta lajia näkemättä.

Kaiken urheilun katsomisen ja päikkäreiden välissä jaksan lähteä ystävän kanssa lenkille. Tunnin lenkin käymme tekemässä pururadalla ja parannellaan maailmaa samalla. Tämän raskaan urheilusuorituksen jälkeen on hyvä mennä takaisin sohvalle. Väsymys on aika massiivista, kortisonit sentään mitä taas mulle teitte.

Tiistai 9.8

Nukuin liki kymmenen tuntia ja tuntuu, etten olisi silmiä kiinni laittanut. Tiedän jo herätessäni, etten ole kummempia tänään kykenevä tekemään. Vaan ei ole tarviskaan, kunhan saan Wilman välillä ulos niin se saa olla tän päivän suurimmat ponnistukset. Pyhitän päivän levolle, koska en muutakaan jaksa.

Remontti/mittaus/ihmettelijä miehet käyvät soittelemassa ovikelloa niin ettei ihminen saa rauhassa nukkua edes päiväuniaan. Joudun nukkumaan muutamassa osassa. Ensin menee vajaa tunti ja koska se ei riitä vielä mihinkään niin otan toiset päikkärit myöhemmin ja ne onkin sitten jo melkein parin tunnin pituiset. Jos ette vielä ole tajunneet niin kerron, että nää väsymispäivät ovat todellakin juuri kirjaimellisesti sellaisia. Väsyttää ja tuntuu, ettei mikään uni riitä. Onneks nää kestää vaan sen muutaman päivän, en tosiaan jaksaisi jos mun olotila olisi aina tälläistä.

Sivuoireiden listaan voimme lisätä närästyksen. Tai ei oikeastaan voida lisätä koska sitä ilmeni päivän verran myös viime kierroksella. Nyt närästys on vaan astetta kamalampaa, tuntuu, etten voi olla missään asennossa. Ainoa mikä lohduttaa tässä vaiheessa on se, että viimeksi tää meni päivässä ohi. Toivon tällä kertaa käyvän yhtä hyvä tuuri. Oikein mikään ei maistu ja toisaalta tekee mieli jotain. Jääkaapissa on ollut varmasti puolisen vuotta soijakermavaahtopurkki joka pääsee käyttöön tänään. Saman aikaa siellä on ollut myös tumma suklaa ja sekin pääsee käyttöön. Keksin meinaan paistaa banaania ja sen kanssa suklaakermavaahtoa. Ei elämän tarvi sytostaatin, kortisonin ja väsymyksen takia ihan perseestä olla, siitä voidaan tehdä myös luxusta. Vähän herkkua ja avot, että taas jaksaa.

Todella helppoa ja nopeaa herkkua :-)

Närästyksen, hirveän väsymyksen ja mahakipujen (olivat ennen herkuttelua jo olemassa, eivät siis johtuneet siitä) jäi sovittu kahvittelu ystävän kanssa tekemättä. Täällä meillä kun ei vielä ole keksitty kahvilaa jossa asiakkaat saisivat välillä ottaa päikkärit, ei ainakaan sänky mahdollisuutta ole missään. Ja ei kai se kovin kivaa seuralaiselle olisi jos meitsi vetäis välillä sikeitä. Joo, hei sun kuulumiset on tosi mielenkiintoiset, mutta kun mulla tää kortisonin vaikutus lakkaa niin zzzzzzz…

Keskiviikko 10.8

Väsymys, jälleen selätetty ja voimme koko sanalla pyyhkiä persettä lattiaa. Miten voikaan olotila vaihtua näin kovasti vain yhdessä yössä? Yhtä hyvin kuin se vaihtuu väsymykseksi niin se voi vaihtua toiseen suuntaan. Tästä suunnasta pidän enemmän.

Aamupalan jälkeen käyn tekemässä sauvakävelylenkin itsekseni, ai kun mä olen tätä kaivannut. Leikkauksen jälkeen olen tainnut kerran pari käydä sauvakävelemässä, nyt meinaan ottaa sen ohjelmistoon ehdottomasti enemmän. Luulen, että käsiini kasvaa kohta sauvat. Onkohan se mahdollista? Yhtä mahdollista kuin selkään kasvaa sohva eli hyvinkin mahdollista.

Suunnittelen myös salille menoa tänään. Olemme huomenna lähdössä ajelemaan kohti Kokkolaa joten tänään on hyvä päivä käydä salilla. Mutta mutta. Aina ei asiat mene kuten suunnitellaan vaan iskee sellainen salakavala virus kuin laiskuus. Luulis, että kun olen levännyt kaksi päivää, niin jaksaisin kolmantena päivänä jo tehdäkin jotain. Joo, niin tosiaan luulis, mutta kun olen tarpeeksi venyttänyt salille lähtöä  päätän lopulta, etten sitten lähdekään.

Sen sijaan menen kirjastoon hakemaan itselleni matkalukemista (mikä todennäköisesti jää lukematta) ja samalla käyn paikallisessa Aasian kaupassa ostamassa itselleni evästä huomiselle matkalle. Ostan katkarapusipsiä, wasabisipsiä sekä nugettisipsiä. Voin kertoa teille, ilman että teidän tarvitsee kokeilla, näitä ei tarvitse kokeilla. Katkarapusipsit syön jo ennen kuin olen kotona, loput jätän huomille. Voidaan siis sanoa, että paskalta maistu, mutta tulihan kokeiltua.

Katkarapusipsistä ei ole kuvaa, koska söin ne ennen kuvausta :-)